Itämeren aallokko

Itämeren koko ja muoto vaikuttavat siihen, millaiseksi aallokko pääsee täällä kasvamaan. Valtamerillä aallokko on tyypillisesti kestoajan rajoittamaa ja täysin kehittynyttä aallokkoakin esiintyy useammin. Itämerellä taas pyyhkäisymatkan rajoittama aallokko on tavanomaisempaa merialtaiden koosta johtuen.

Korkeimmaksi ja pisimmäksi aallokko pääsee kasvamaan Itämeren suurimmassa altaassa, varsinaisella Itämerellä, jossa korkeimmat yksittäiset aallot ovat olleet 14 metrin luokkaa. Myös Selkämeren etelä- ja pohjoisosissa esiintyy korkeata aallokkoa pidempien pyyhkäisymatkojen takia, kun tuuli käy Selkämeren pituuden suuntaisesti. Suomenlahdella korkeimmat aallokot mitataan kovien lounais- ja itätuulien aikana, kun aallokko pääsee kasvamaan lahden suuntaisesti. Suomenlahden kapeus kuitenkin rajoittaa aallokon kasvua ja aallokko jää pienemmäksi kuin samalla pyyhkäisymatkalla leveämmässä merialtaassa.

Aallokkoa Itämerellä. Kuva: Heidi Pettersson
 

Itämerellä aallokon hallitseva (modaalinen) periodi eli jaksonaika on tyypillisesti 4-6 sekunnin luokkaa, suurimmat hallitsevat periodit voivat kuitenkin olla 12-13 sekuntia. Aaltojen kannalta syvässä vedessä tyypilliset periodin arvot vastaavat 25 - 60 metrin aallonpituuksia, pisimpien periodien vastatessa 225 - 260 metrin aallonpituuksia. Itämeren syvyysoloissa nämä pisimmät aallot tuntevat pohjan vaikutuksen ja niiden aallonpituus on jo lyhentynyt.  Lähempänä rantaa mataloituminen aiheuttaa selkeitä muutoksia aallokon jyrkkyydessä, korkeudessa ja suunnassa. Myös ulompana sijaitsevat matalikot, joita löytyy mm. Suomen Leijonan lähistöllä varsinaisen Itämeren pohjoisosissa, voivat aiheuttaa aallokkokeskittymiä ja tyrskyjä.

Varsinkin Suomen rannikko on saaristoista. Saaret vaimentavat hyvin tehokkaasti aallokkoa ja estävät pidemmän ulkomeren aallokon pääsemisen rantaan. Aallot voivat myös murtua jo ennen saaristovyöhykettä veden mataloitumisen seurauksena. Aivan sisäsaaristossa aallokko on lähes aina paikallisesti kasvanutta.

Merimaisema Saaristomereltä. Kuva: Ulpu Leijala
 

Avomerellä merialtaiden muodot vaikuttavat aallokon suuntaan: aallokon hallitseva suunta pyrkii ohjautumaan pidemmän pyyhkäisymatkan suuntaiseksi. Itämeren pitkänomaisissa altaissa tämä näkyy, kun tuuli puhaltaa merelle vinosti rannan suhteen. Erityisen selvästi ilmiö näkyy Suomenlahdella, jossa aallot ohjautuvat hyvin usein lahden pituussuuntaiseksi. Esimerkiksi Suomenlahden kapeimmassa kohdassa aallokon hallitseva suunta on usein joko lounaasta tai idästä. Tällöin tuulen ja aallokon suunnilla voi olla jopa 45 asteen ero.

Talvinen jääpeite vaimentaa luonnollisesti paikallisen aallokon. Jääpeite aiheuttaa myös sen, että tuulen puhaltaessa jäältä päin, ulompana ja vielä avoimena olevan meren aallokko jää pienemmäksi, koska jääkenttä lyhentää pyyhkäisymatkaa. Jääkenttää kohti tuleva aallokko voi myös rikkoa jääkentän osallistuen näin talvimerenkululle vaikean ahtojäiden syntyyn.

 

 

 

 

 

 

 
Avomerta ja jäätä Itämerellä. Kuvat: Ulpu Leijala


Koska Itämeren aallot eivät meren koosta johtuen pääse kasvamaan yhtä pitkiksi kuin valtamerillä, ovat mainingitkin täällä lyhyempiä ja usein matalampia. Mainingit voivat kulkea merialueelta toiselle merialueiden syvyysoloista riippuen. Esimerkiksi Selkämerellä on havaittu varsinaiselta Itämereltä Ahvenanmeren kautta kulkeutunut maininki. Mainingit rantautuvat ja murtuvat Itämerellä kahden vuorokauden sisällä.