Uutinen 15.12.2015

Merkittävä rahoitus suomalaiselle avaruussään tutkimukselle

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Minna Palmroth on saavuttanut myönteisen päätöksen Euroopan tutkimusneuvoston ankarasti kilpaillussa Consolidator Grant –rahoitushaussa.
Kuva: Heikki Ketola

Uusi rahoitus on myönnetty avaruussääilmiöiden fysiikan yksityiskohtaiseen selvittämiseen ja avaruussääsimulaatio Vlasiatorin tieteelliseen hyödyntämiseen. Rahoituksen arvo on kaksi miljoonaa euroa vuosille 2016 - 2020.

Avaruussään tutkimiselle on tilausta

Avaruussään tutkimukselle on teknologiariippuvaisessa maailmassa tarvetta, sillä esimerkiksi suurjännitejohdot ja satelliitit ovat alttiita avaruussään vaihteluille. Avaruussää, jonka alkuperä on auringossa tapahtuvissa purkauksissa, myös synnyttää sähkönsiirtoverkkoihin haitallisia tasasähkövirtoja.

- Aiomme selvittää avaruussään fysiikan keskeiset prosessit energian siirtymisessä, shokeissa ja hiukkasten kiihdytyksessä, tutkimusprofessori Minna Palmroth kertoo.

Aiheet ovat avaruussään fysiikan ytimessä, sillä esimerkiksi revontulimyrskyt vaativat tehokasta energiasyöttöä aurinkotuulesta ja satelliittien säteily-ympäristössä kiihdytetyt hiukkaset ovat keskiössä.

- Vlasiator on ainutlaatuisen tiimityön tulosta. Olemme uskaltaneet haastaa sekä avaruusfysiikan että laskennallisen tieteen rajoja, Palmroth toteaa.

Merkittävä saavutus

Nyt myönteisen päätöksen saanut hanke perustuu vuonna 2007 myönnettyyn ERC:n Starting grantiin. Saavutus on merkittävä, sillä kyseessä on ainoa kahdesti ERC:n myönnön saanut avaruusfysiikan hanke Euroopassa.

- Jo toinen ERC-rahoitus samalle aiheelle alleviivaa suomalaisen avaruusfysiikan korkeaa kansainvälistä tasoa, Palmroth sanoo.

Euroopan tutkimusneuvosto ERC rahoittaa uraauurtavaa tutkimusta kaikilla tieteenaloilla. Consolidator grant -rahoituksella tuetaan nuoria professoritasoisia huippututkijoita aiheissa, joissa on mahdollisuus sekä riskinottoon että merkittäviin läpimurtoihin. Kilvassa menestyy uusi tutkimusaihe, joka on hyödyksi koko Euroopalle.

Lisätietoa

Tutkimusprofessori Minna Palmroth, Ilmatieteen laitos, puh. 0295 394 696