Uutinen 18.12.2013

Joululiikenteeseen ei odoteta kovia ruuhkia

Joulun menoliikenne jakautuu tänä vuonna neljälle päivälle.

Liikennevirasto odottaa eniten liikennettä perjantaille ja maanantaille, mutta pahoja ruuhkia ei pitäisi syntyä. Vaihtelevat säät ja pimeys kuitenkin hidastavat matkantekoa ja lisäävät riskejä. Ajathan joulunviettoon siis varovasti, muistuttavat Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikkuva poliisi ja Ilmatieteen laitos.

Joulunviettäjiä lähtee matkaan jo perjantaina, jolloin joululiikenteen arvioidaan alkavan puolilta päivin ja jatkuvan noin iltakuuteen. Viikonloppuna liikennettä on useimmilla pääteillä perjantaita vähemmän. Valtateillä 4 ja 5 liikenne on kuitenkin erityisen vilkasta. Maanantai on jälleen vilkas menoliikenteen päivä koko maassa, ja silloin liikenne painottuu jälleen puolen päivän ja iltakuuden välille. Jouluaattona liikkeellä ovat pääasiassa lyhyen matkan kulkijat ja hautausmaalle menijät.

Eniten joululiikennettä on jälleen Etelä-Suomen pääteillä: valtatiellä 3 Helsingistä Tampereelle, itään johtavalla valtatiellä 7 sekä valtatiellä 4 Lahteen ja edelleen Jyväskylään ja Mikkeliin. Isojen kaupunkien lähialueille kertyy lyhyitä jonoja menoliikenteen vilkkaimpina tunteina. Mikäli ajokeli on normaali ja liikenneonnettomuuksilta vältytään, ajonopeudet eivät juuri hidastu.

Myös paluuliikenteen odotetaan jakautuvan varsin tasaisesti neljälle päivälle tapaninpäivästä alkaen. Tapaninpäivä on paluuliikenteen päivistä vilkkain, ja silloin liikenne on huipussaan klo 12–19, jolloin liikenne saattaa ajoittain jonoutua.

Aikaisempien vuosien tapaan joulun ja uudenvuoden ympärillä itään menevä raskas liikenne ruuhkautuu raja-asemilla kilometrien mittaisiksi jonoiksi, jotka haittaavat myös henkilöautoliikennettä.

Pakkaa joulumieli mukaan jo matkalle

Joulun aikaan talvikelit ja pimeys tuovat oman lisänsä joulun viettoon matkaaville. Varaa siis matkaan riittävästi aikaa, vältä turhia ohituksia ruuhkassa ja pidä tarpeeksi taukoja.

"Turvallinen joululiikenne lähtee ennen kaikkea kuljettajasta", muistuttaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tieliikennejohtaja Sami Mynttinen. "Joulurauha ja leppoisa mieli olisikin hyvä olla mukana jo matkaan lähdettäessä – oltiin matkalla sitten autolla tai muulla kulkuvälineellä."

Liikkuva poliisi muistuttaa, että keliolosuhteet ja liikennetilanne tulee kohdata sellaisena kuin ne ovat. Pitkällä matkalla kuljettaja saattaa joutua sovittamaan ajotapansa uudelleen muuttuneita olosuhteita vastaavaksi useitakin kertoja.

Talvella on erittäin tärkeää, että auton kaikki valot toimivat, niitä käytetään oikein ja valojen lisäksi myös ikkunat on puhdistettu kunnolla lumesta ja jäästä. Autoilijoiden lisäksi myös muiden jouluteillä liikkuvien on tärkeää huolehtia omasta näkymisestään heijastimin ja valoin. Lähtiessä kannattaa tarkistaa myös, että auto on kuormattu oikein eli raskaimmat tavarat on sijoitettu tavaratilassa mahdollisimman eteen.

Unohda siis kiire, ota hyvä joulumieli mukaan ja lähde matkaan ajoissa!

Tarkista ajosää ja varoitukset ennen matkaa

Ilmatieteen laitoksen mukaan joululiikenteeseen lähdetään lauhassa säässä. Viikonloppuna Suomen yli itään kulkee päivittäin sadealueita. Maan etelä- ja länsiosassa sade tulee pääosin vetenä, idässä ja pohjoisessa enimmäkseen lumena tai räntänä. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa -1...+5 astetta, pohjoisosassa -5...+1 astetta, Lapissa on ajoittain vähän kylmempää.

Viimeisimmät säätiedot ja voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta ennen liikenteeseen lähtemistä. Liikenteen sujumisesta ja keliolosuhteista kerrotaan myös radioissa.

Turvallista joulunaikaa toivottavatLiikkuva poliisi, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Ilmatieteen laitos ja Liikennevirasto

Hyödyllisiä linkkejä:

Keliennuste, kelikamerat, tiesää ja liikennetiedotteet: http://www2.liikennevirasto.fi/alk/Ilmatieteen laitoksen voimassa olevat varoitukset: www.ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetTietoa joulunajan säästä: www.ilmatieteenlaitos.fi/joulunaikaReaaliaikaiset tiedot rekkajonoista: http://www.rajaliikenne.fi/VR:n junaliikennetiedotteet: http://www.vr.fi/fi/index/aikataulut/liikennetilanne/liikennetiedotteet.html.stxLiikkuva poliisi Facebookissa: https://www.facebook.com/SuomenLiikkuvapoliisi