Uutinen 7.1.2014

Jäätilanne Itämerellä ei vielä poikkeuksellinen

Itämeren tämänhetkinen jäätilanne on harvinainen, mutta ei poikkeuksellinen.
Kuva: Eija Vallinheimo

"Itämeren jäätilanne on tällä hetkellä melko harvinainen. Tällä hetkellä jäätä on vain Perämeren pohjukassa ja jonkin verran uutta jäätä on havaittavissa Pietarin edustalla", kertoo jääasiantuntija Jouni Vainio. Viimeisen 25 vuoden aikana on koettu 4-5 samanlaista tilannetta ja viimeisten kuuden vuoden aikana peräti kaksi.

Vastaavia jäätilanteita tammikuun puolella on ollut vuosina 1992, 1999, 2001, 2008 ja 2012. ”Kokonaisuutena vuosi 2008 on ollut tähän mennessä toistaiseksi kaikkein leudoin jäätalvi. Toisaalta esimerkiksi vuonna 2012 alkuvuoden huonoa jäätilannetta seurasi hyvin keskimääräinen talvi jäänlaajuuden suhteen. Tämän takia on vielä vaikea sanoa, millaiseksi tämä jäätalvi lopulta muodostuu. Aikaa tilastollisesti keskimääräisen talven tulemiseksi on kuitenkin vielä riittävästi, jos sää alkaa pian viilentyä”, Jouni Vainio toteaa.

Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelun päätehtävä talvikaudella on ajantasaisen jäätiedon tarjoaminen talvimerenkulun tarpeisiin. Toistaiseksi talvimerenkulku on sujunut hyvin lähes ilman jäänmurtajien apua.

Merivesi noin kaksi astetta keskimääräistä lämpimämpää

Merivesi on tällä hetkellä noin kaksi astetta keskimääräistä lämpimämpää. Selkämerellä noin 4-asteista ja Perämerellä noin 2-asteista. ”Sään pakastuminen tuo jäitä merialueille, mutta tulee muistaa, että jäillä tulee liikkua vasta, kun jäät ovat ehtineet paksuuntua tarpeeksi”, Vainio varoittaa.

Lisätietoja:

Jääasiantuntija Jouni Vainio, puh. 041 501 5359, jouni.vainio@fmi.fiJääpalvelu: http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne