Uutinen 29.3.2016

Kevät tuo mukanaan katupölyn

Keväinen katupöly voi kiusata niin isoissa kaupungeissa kuin pienillä paikkakunnilla.

Nykyään Suomessa eniten ilmanlaatua heikentävät liikenteen päästöt ja keväinen katupöly. Keväisin ilmanlaatua heikentää myös Venäjän länsirajalta peräisin olevien kulotussavujen pienhiukkaset.

Katupöly voi aiheuttaa terveelle aikuiselle ärsytysoireita, kuten nuhaa ja yskää sekä kurkun ja silmien kutinaa ja kirvelyä.  Astmaatikot ja muut ilmansaasteille herkät ryhmät voivat kokea vakavampia terveyshaittoja, kuten astmaoireiden lisääntymistä ja allergiaoireiden pahentumista. "Keväisistä ilmanlaadun ongelmista huolimatta on tärkeää muistaa, että Suomessa ilmanlaatu on hyvä ja parantunut viimeisen 25 vuoden aikana", huomauttaa Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttila. Esimerkiksi Euroopassa yhtä hyvä ilmanlaatu on ainoastaan kymmenesosalla kaupungeista.

Helmikuusta 2016 lähtien Helsingin Mäkelänkadun varressa olleella HSY:n supermittausasemalla on tutkittu laajasti ilmansaasteita ja niiden ominaisuuksia. Mäkelänkadulla noin kolmasosa pienhiukkasista on peräisin liikenteen pakokaasuista ja katupölystä. Liikenteen aiheuttamat hiukkaset ovat kooltaan hyvin erilaisia. Liikenteen pakokaasujen vaikutus näkyy lähinnä alle 0,1 mikrometrin kokoisissa hiukkasissa, mutta katupölyhiukkasia on etenkin 1-10 mikrometrin kokoluokassa. Lisää mittausasemasta voit lukea Atmoslehdestä: http://atmoslehti.fi/tutkimus/supermittausasema-tuo-tietoa-liikenteen-todellisista-vaikutuksista-ilmanlaatuun/

Lisätietoja:

Koko Suomen ilmanlaadun tilanteen voi tarkistaa Ilmanlaatu.fi-sivustolta.Savun kulkeutumisennuste on osoitteessa: http://www.ilmanlaatu.fi/ilmanyt/silam/