Uutinen 3.2.2015

Ilmatieteen laitoksen varoituspalvelut uudistuvat vaiheittain

Ilmatieteen laitoksen säävaroitusten tuotantojärjestelmä uudistuu pian.

Ensimmäisessä vaiheessa uudistus näkyy varoituskartan ulkoasun päivittymisenä Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa sekä mobiilisovelluksessa. Tehtävillä muutoksilla pystytään jatkossa erottelemaan entistä näkyvämmin erityisen vaaralliset säätilanteet vähemmän vaarallisista.

Ilmatieteen laitoksella otetaan käyttöön yleisen eurooppalaisen varoitusstandardin mukaiset vaaratasot väreineen, joita ovat keltainen, oranssi ja punainen. Keltainen kuvaa lievintä ja punainen vakavinta vaaratasoa.

Varoitusten sisältö, määrä ja laatu pysyvät uudistuksen myötä pitkälti ennallaan. Tekstimuotoisten sekä radiossa luettavien ennusteiden muoto säilyy niin ikään ennallaan. Myös varoitusten jakelukanavat säilyvät muuttumattomina ja niihin toimitetaan entisenkaltaista tietoa. 

Verkkosivuille entistä parempi varoituskartta

Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen varoituskartta muuttuu uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa. Jatkossa varoituskarttapohjalla näkyvä väri kuvastaa vaaraa aiheuttavan sään vaaratasoa ja vaara-aluetta. Itse varoitettava sääilmiö esitetään aina mustalla symbolilla. Uudistuneesta varoituskartasta saa nopealla vilkaisulla selville vaarallisimman sään sijainnin Suomessa. Myös varoitussymbolit saavat uuden ilmeen.

Uudistuksen jälkeen erityistilanteissa varoituksia voidaan antaa myös maakuntarajoista riippumatta. Esimerkiksi huonon ajokelin varoitus voidaan kohdentaa kapealle alueelle rantaviivan tuntumaan tilanteissa, joissa huono ajokeli aiheutuu mereltä saapuvista lumikuuroista. Tämä uudistus parantaa varoitusten alueellista tarkkuutta.

Ainoa sisällöllinen muutos koskee sisävesien tuulivaroitusta, joka tullaan yhdistämään maa-alueiden tuulivaroitukseen. Uudistuksessa maa-alueiden tuulivaroitusten alinta puuskakynnystä taas lasketaan kesäkaudeksi 15 metriin sekunnissa (aikaisemmin 20 m/s). Tämä puuskalukema vastaa melko hyvin tilanteita, joissa aiemmin annettiin sisävesien tuulivaroitus (10 minuutin keskituuli yli 10 m/s).

Varoitusuudistuksen vaiheista tiedotetaan uudistuksen edetessä.

Lisätiedot

Ryhmäpäällikkö Ari-Juhani Punkka, puh. 029 539 3630, ari-juhani.punkka@fmi.fi