 |
|
|
|
Ilmastonmuutos | Maailmanlaajuinen ilmiö | Havaitut ilmastonmuutokset viime vuosisatoina
Havaitut ilmastonmuutokset viime vuosisatoina
Mittareilla tehtyjen havaintojen perusteella on ollut mahdollista arvioida maapallon keskilämpötilan muutoksia 1800-luvun puolivälistä alkaen. Tämän ajanjakson alkupuolen lämpötilatiedot ovat tietysti loppupuolta epävarmempia (kuva 1).
Maapallon keskilämpötila noussut vajaan asteen
Kuvan 1 perusteella 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa maapallon keskilämpötila oli kylmimmillään noin asteen nykyistä alhaisempi. Vuosien 1910 ja 1940 välillä lämpötila nousi noin puoli astetta. Tämän jälkeen nousu taittui useammaksi kymmeneksi vuodeksi. Lämpötilan putoamisvaiheen selitykseksi on esitetty mm. runsastunutta tulivuoritoimintaa ja ihmiskunnan hiukkaspäästöjen nopeaa kasvua. Kyseessä voi osittain olla myös ilmastojärjestelmän sisäinen, ulkoisista pakotteista riippumaton heilahdus.
1900-luvun lopulla lämpeneminen on taas ollut nopeaa. Viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana maapallon keskilämpötila on noussut 0,5-0,8 asteella.
Kuva 1. (a) Maapallon keskilämpötilan, (b) merenpinnan korkeuden (mustalla vedenkorkeuden mittausasemien tiedoista ja punaisella tekokuuhavainnoista) ja (c) pohjoisen pallonpuoliskon maalis-huhtikuun lumipeitteen laajuuden havaitut muutokset. Kaikki muutokset on ilmaistu suhteessa kauden 1961-1990 keskiarvoon. Tasoitetut käyrät kuvaavat vuosikymmenten välistä vaihtelua, vaaleat ympyrät yksittäisten vuosien arvoja. Sinisellä varjostettu alue kertoo kunkin aikasarjan arvioidun epävarmuusvälin. (IPCC, 2007)
Keskiajan lämpöhuippu ohitettu
Luonnon arkistoihin tallentuneitten tietolähteitten (puitten vuosirenkaitten paksuuksia, jäätiköitten ja merien pohjakerrosten happi-isotooppien jakaumia yms.) avulla on voitu tutkia ilmastonmuutoksia ennen mittarihavaintojen aikaa. Pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötila oli 1900-luvun jälkipuolella todennäköisesti korkeampi kuin kertaakaan vähintään 1300 vuoteen (kuva 2). Suhteellisen lämmintä oli myös sydänkeskiajalla noin tuhat vuotta sitten, mutta tämäkin lämpöhuippu on siis nyt ylitetty.
Kuva 2. Pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötilan vaihtelut viimeksi kuluneen 1300 vuoden ajalta. Värilliset käyrät esittävät eri tutkimuksissa epäsuorien ilmastotietojen perusteella arvioituja lämpötiloja. Musta, 1800-luvun puolivälissä alkava käyrä kertoo mittarein tehdyistä havainnoista lasketun keskilämpötilan. Lämpötilat on esitetty poikkeamina kauden 1961-1990 keskiarvosta. (IPCC, 2007)
Pohjoiset alueet lämmenneet eniten
Pohjoisilla napa-alueilla keskimääräiset lämpötilat ovat viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana nousseet lähes kaksi kertaa niin nopeasti kuin maapallolla keskimäärin. Pohjoisilla alueilla lämpötilat tosin vaihtelevat hyvin paljon vuosikymmenestä toiseen, ja siellä oli lämmintä myös vuosina 1925-1945.
Routa ja lumi vähenemässä
Pohjoisessa ikiroudan peittämillä alueilla maan pintakerrosten lämpötila on viime vuosikymmeninä noussut paikoin jopa kolme astetta. Osan vuotta roudassa olevan alueen laajuus on 1900-luvun alun jälkeen vähentynyt 7 %. Keväisin routaantunutta aluetta on jopa 15 % entistä vähemmän. Samalla lumipeitteen laajuus on supistunut.
Troposfäärissä enemmän lämpöä ja vesihöyryä
Radioluotaimien ja tekokuitten avulla tehtyjen mittausten perusteella ala- ja keskitroposfäärin lämpötila on noussut. Tämä nousu näyttäisi olevan linjassa pintalämpötilan nousun kanssa, kun otetaan huomioon erityyppisiin mittauksiin liittyvät epävarmuustekijät. Toisin kuin joissakin aikaisemmissa tutkimuksissa, maan pinnan ja troposfäärin lämpötilamuutokset eivät uusimmissa arvioissa enää ole ristiriidassa keskenään.
Ilmakehän sisältämän vesihöyryn määrä on lisääntynyt ainakin 1980-luvulta lähtien. Havaittu muutos on hyvin sopusoinnussa lämpötilan nousun kanssa. Lämpimämpi ilmakehähän kykenee pitämään sisällään entistä enemmän vesihöyryä.
Sademäärät yhtäällä lisääntyneet ja toisaalla vähentyneet
Sademäärien on havaittu selvästi lisääntyneen pohjoisilla maa-alueilla, mm. Pohjois-Euroopassa. Entistä vähemmän taas on satanut mm. Sahelin ja Välimeren alueilla sekä eteläisessä Afrikassa. Sademäärät kuitenkin vaihtelevat hyvin voimakkaasti myös luonnostaan, joten havaitut muutokset eivät välttämättä aina johdu ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä.
Sadeoloilla näyttäisi olevan taipumusta muuttua äkkivääremmiksi. Rankkoja sateita on havaittu suurimmalla osalla manneralueita aikaisempaa useammin. Samalla on kuitenkin esiintynyt myös entistä ankarampia ja pitempiä kuivuuskausia, eritoten trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla.
Ovatko myrskyt voimistuneet?
Trooppisten hirmumyrskyjen lukumäärä ei näyttäisi suuremmin muuttuneen. Sen sijaan hyvin voimakkaita myrskyjä on ollut enemmän, ainakin Atlantilla. Tämä voi johtua entistä korkeammasta meren pintalämpötilasta.
Trooppisten hirmumyrskyjen esiintyminen kylläkin vaihtelee luonnossa varsin paljon vuosikymmenestä toiseen. Siten myrskyjen ankaroituminen ei välttämättä johdu ainakaan kokonaan ilmaston muuttumisesta.
Sääkartoilla näkyvien suurialaisten myrskyjen lisäksi myös pienimittakaavaisemmat rajut sääilmiöt aiheuttavat paljon tuhoa. Tällaisia pieniä mutta pippurisia säähäirikköjä ovat mm. tornadot, raesateet, kovat ukonilmat ja pölymyrskyt. Havaintojen perusteella on vielä mahdotonta sanoa, ovatko tämäntyyppiset sääilmiöt mahdollisesti maailmanlaajuisesti yleistymässä.
Sivun alkuun Takaisin etusivulle
|
|
|
|