Leuto jäätalvi 2016-2017

Jäätalvi 2016-2017 oli leuto ja jäätalven huippukohta koettiin 12. helmikuuta, jolloin jäätä esiintyi 88 000 km² alueella. Perämerellä ja Selkämeren pohjoisosassa jäätalvi oli pituudeltaan lähes keskimääräinen, mutta Selkämeren eteläosassa ja Suomenlahdella jääpäivien lukumäärä oli selvästi keskimääräistä pienempi.

Marraskuun alkupuoliskolla Suomessa vallitsi vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä pohjoisen ja idän välinen ilmavirtaus. Tämä sai jään muodostumisen alkamaan Perämeren pohjoisosien sisälahdissa ja Saimaalla. Kuukauden loppupuoliskolla Suomessa vallitsi lauha lounainen ilmavirtaus ja jään muodostuminen pysähtyi ja marraskuun lopussa jäällisen alueen laajuus oli 4 000 km2.

Joulukuu oli selvästi pitkäaikaisia keskiarvoja leudompi ja jään määrä lisääntyi hitaasti. Ensimmäinen jäänmurtaja aloitti Perämerellä 10. joulukuuta, jolloin jäällisen alueen laajuus oli 10 000 km2. Joulukuussa jään määrä lisääntyi vähitellen, mutta etelänpuoleiset tuulet estivät jäällisen alueen laajenemisen. Kuun lopussa jäätä oli Perämeren pohjoisosassa ja muualla pitkin Suomen rannikko sisäsaaristossa ja sisälahdissa yhteensä vain 10 000 km2 alueella.

Tammikuun alussa oli lyhyt kylmä jakso, mikä sai jään määrän nopeaa kasvuun. Loppiaisena jäällisen alueen pinta-ala oli 44 000 km2. Pian pakkaset lauhtuivat ja suurimman osan kuukaudesta vallitsi lauha etelän ja lännen välinen ilmavirtaus eikä jään määrä enää lisääntynyt. Lisäksi etelänpuoleiset tuulet pakkasivat jääkentän tiiviiksi Perämeren pohjoisosassa. Tammikuun lopussa jäällisen alueen laajuus oli 28 000 km2.

Jälleen helmikuun alkupuoliskolla Suomi kuului laajan korkeapaineen vaikutuspiiriin ja sää oli enimmäkseen poutaista ja ajoittain varsin kylmää. Erityisesti 6.-9.2. suurimmassa osassa maata esiintyi kireitä pakkasia. Tuolloin jäällisen alueen laajuus kasvoi nopeasti ja talven laajin jäätilanne saavutettiin helmikuun 12. päivänä. Tuolloin jäätä esiintyi kaikkialla Suomen rannikkoalueilla kiintojään paksuuden vaihdellessa välillä 5-55 cm. Perämeri oli lähes kauttaaltaan 10-25 cm paksun hyvin tiheän ajojään kattama. Merenkurkussa oli 2-10 cm paksua ajojäätä ja uutta jäätä. Selkämeren rannikolla oli saaristossa kiintojäätä ja ulompana muutaman meripeninkulman leveydeltä uutta jäätä. Turun saaristo oli ohuen tasaisen jään kattama. Suomenlahdella oli saaristossa kiintojäätä ja ulapalla Loviisasta itään 10-30 cm paksua hyvin tiheää ajojäätä ja ohutta jäätä. Väinämeri oli 10-20 cm paksussa jäässä ja Riianlahden itä- ja pohjoisosa ohuen ajojään kattama. Muualla Itämerellä oli paikoin rannikkoalueilla uutta jäätä. Pinta-alallisesti jäätä oli 88 000 km2 alueella, millä perusteella talvi jää tilastoissa leudoksi.

Tämän jälkeen helmikuun puolivälissä korkeapaine antoi periksi ja länsiluoteinen ilmavirtaus voimistui koko maassa aiheuttaen Kölivuoriston yli saapuvan kuivan ja lämpimän Föhn-tuulen. Sää oli suurimmassa osassa maata aurinkoista ja vuodenaikaan nähden hyvin lauhaa. Perämerellä jääkenttä pakkaantui Perämeren koillisosaan ja Oulun, Kemin ja Tornion liikenteessä lähes kaikki laivat jouduttiin avustamaan. Helmikuun lopussa jäällisen alueen laajuus oli 77 000 km2.

Maaliskuussa lämpötiloiltaan vaihteleva sää jatkui. Lyhyet pakkasjaksot muodostivat uutta jäätä ja pakkasia seuranneet lauhat ja tuuliset jaksot kasasivat jään vaikeakulkuiseksi ahtojääkentäksi Perämeren koillisosaan. Kevätsää sulatti hitaasti jäitä ja maaliskuun lopussa jäällisen alueen laajuus oli enää 29 000 km2. Kiintojäätä oli kaikkialla pitkin Suomen rannikkoa, mutta ulapalla jäätä oli vain Perämeren pohjoisosassa linjan Kokkola-Luulaja pohjoispuolella sekä itäisimmässä osassa Suomenlahtea. Vaasasta etelään ja Suomenlahden rannikolla kiintojääkentässä oli paikoin suuriakin avopaikkoja ja jäät olivat jo hauraita tai hyvää vauhtia haurastumassa.

Lauhaa maaliskuuta seurasi kolea huhtikuu ja jään määrä väheni hyvin hitaasti kolmen viikon ajan. Vasta huhtikuun viimeisellä viikolla tuulet saivat jääkentän leviämään ja ulapalla jäät sulivat. Huhtikuun lopussa jäällinen ala oli 15 000 km2.

Myös toukokuu oli tavanomaista viileämpi ja jään sulaminen oli hidasta. Viimeinen jäänmurtaja poistui Perämereltä 25.5. ja talven viimeinen jääkartta piirrettiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Itämeri oli käytännöllisesti katsoen jäätön.

Ensi jäätyminen tapahtui Perämerellä ja Merenkurkussa viikosta kahteen keskimääräistä myöhemmin. Selkämerellä ensi jäätyminen puolestaan tapahtui kolmesta neljään viikkoa keskimääräistä aikaisemmin. Suomenlahden keskiosissa ensi jäätyminen tapahtui runsaan kuukauden keskimääräistä myöhemmin ja itäosissa runsaan viikon keskimääräistä myöhemmin.

Lopullinen jään katoaminen tapahtui Perämeren pohjoisosassa puolitoista ja Merenkurkussa joitakin päiviä keskimääräistä myöhemmin. Muualla jään lopullinen katoaminen tapahtui kahdesta viiteen viikkoa keskimääräistä aikaisemmin. Pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahden läntisimmässä osassa jäätä ei esiintynyt kuluneena talvena.

Kiintojään suurin paksuus vaihteli Perämerellä välillä 30-70 cm, Selkämerellä 30-45 cm, Saaristomerellä 10-30 cm ja Suomenlahdella 25-50 cm. Ulapan jään paksuus oli paksuimmillaan Perämerellä 40-60 cm ja Suomenlahdella 10-35 cm.
Alusten jäissä kuljettava matka oli 12.2.2017 Pietarista jään reunaan 124 mpk ja Kemistä 202 mpk.

 

Jouni Vainio

Jääpalvelu

Talven laajin jäätilanne koettiin 12.2, jolloin jäätä oli 88 000 km2 ja alusten jäissä kuljettavat matkat Pietarista124 mpk ja Kemistä 202 mpk.