Laatutyö Sää- ja turvallisuuskeskuksessa
Ilmatieteen laitoksen Sää- ja turvallisuuskeskus on ollut vuodesta 2004 sertifioidun laatujärjestelmän piirissä.
Ilmatieteen laitoksen Sää- ja turvallisuuskeskuksella on ISO 9001:2008 -standardin mukainen sertifikaatti. Sertifioijana on toiminut Det Norske Veritas ja sertifikaatti on myönnetty ensimmäisen kerran 27.9.2004. Laatujärjestelmä muodostaa tärkeän työkalun toiminnan ja palveluiden jatkuvaan asiakaslähtöiseen kehittämiseen, tulosten mittaamiseen ja toiminnan laadun säännölliseen arvioimiseen.
Ilmatieteen laitoksen Sää- ja turvallisuusyksikkö toimii haasteellisessa ympäristössä, jolle ovat ominaisia tiukat lentoturvallisuuteen liittyvät laatuvaatimukset. Toiminta perustuu asiakkaiden tarpeiden tuntemiseen sekä kykyyn suunnitella ja tuottaa räätälöityjä, vaatimuksia vastaavia palveluja. Voimassaoleva sertifikaatti koskee lento- ja sotilassään sekä viranomaissään säänennustustoimintaa. Asiakkaalle sertifioidun laatujärjestelmän käyttäminen näkyy luotettavana, varmana ja sovitun mukaisena toimintana. Laatujärjestelmän tavoitteena on tyytyväinen asiakas.
Vuoden 2006 alussa voimaan astunut EU:n asetus yhteisestä eurooppalaisesta ilmatilasta, Single European Sky, velvoittaa lennonvarmistuspalveluja tuottavat organisaatiot harmonisoimaan toimintaansa. Lentosääennusteiden tuottaminen on luvanvaraista koko Euroopan alueella. Luvan saamisen yhtenä kriteerinä on ISO 9001 standardin mukainen laadunhallintajärjestelmä.
Laatusertifikaattimme on ulkopuolisen arvioijan myöntämä osoitus siitä, että toimintamme kuvaus ja käytäntö vastaavat standardin vaatimuksia. Olemme pitkäjänteisellä työllä luoneet joustavat ja jatkuvaan asiakaslähtöiseen kehitykseen tähtäävät toimintatavat, laatupäällikkö Heikki Juntti kertoo.
Ilmatieteen laitoksen lento- ja sotilassääpalvelu on erikoistunut sääpalveluiden tuottamiseen sekä siviili-ilmailun että puolustusvoimien käyttöön normaali- ja poikkeusoloissa. Sen tehtävänä on myös osallistua Ilmatieteen laitoksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä varautua poikkeusolojen sääpalveluun. Lento- ja sotilassäällä on toimipisteitä Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Rovaniemellä.
Viranomaissää puolestaan toimii Helsingissä ja palvelee tuotteillaan useita viranomaisia ja suurta yleisöä. Myös Viranomaissään tehtävät tulee pystyä hoitamaan kaikissa olosuhteissa.
Lisätietoja
Laatupäällikkö Tero Lassila, puh. 040 5353143
Tuotantopäällikkö Kari Österberg, puh. (09) 1929 3800
Laatuvastaava Markku Seppänen, puh (09) 1929 3360
17.6.2011