Itämeren talvi

Itämerelle leimaa-antava ominaispiirre on jokavuotinen jäätalvi, joka asettaa oman haasteensa merenkululle sekä meren hyöty- ja virkistyskäytölle.

Marraskuun loppupuolelta alkaen meren koko pintakerros suolaisuuden harppauskerrokseen asti jäähtyy tasaisesti. Lopulta vesi saavuttaa jäätymispisteensä ja jäätä alkaa muodostua – jäätalvi alkaa.

Jäätalvella käsitetään aikaa, jolloin Itämerellä esiintyy jäätä. Tavallisesti tämä aika kestää marraskuun alkupuolelta toukokuun loppupuolelle. Laajimmillaan vuotuinen jääpeite on helmikuun loppupuolella.

Itämeren jäätyminen alkaa Perämeren pohjoisosan saaristoalueilta ja Suomenlahden pohjukasta loka-marraskuun vaihteessa. Jäätyminen etenee etelään ja länteen: seuraavaksi jäätyvät Merenkurkku, Perämeri kokonaan ja Suomenlahden saaristoalueet.

Normaaleina talvina jäätä esiintyy Pohjanlahdella, Suomenlahdella, Riianlahdella sekä pohjoisella Itämerellä. Ankarin jäätalvina jäätyminen etenee myös Itämeren eteläosiin ja Tanskan salmiin. Viimeisenä jäätyy Bornholmin saaren koillispuolinen merialue.

Keväällä auringon säteily lisääntyy ja talven selkä taittuu – jäiden sulaminen ja lähtö alkaa. Suomenlahti vapautuu jäistä yleensä huhtikuun puolella ja Perämerikin on normaalisti jäätön toukokuun lopulla – viimeistään kesäkuun alkupuolella.
 

Meri jäässä. Kuva Stefan Hendricks, AWI

3.11.2010