Talviaikainen merenkulku

Talvisin jäät vaikeuttavat merenkulkua Itämerellä ainakin Suomen, Ruotsin ja Venäjän satamiin. Jäätä esiintyy joka talvi myös Riianlahdella, mikä hankaloittaa merenkulkua Viroon ja Latviaan. Ankarina talvina kaikki Itämeren maat joutuvat turvautumaan jäänmurtajiin pitääkseen satamansa liikennöitävinä.

Suomessa luonnon sanelema eristäytyminen talvikuukausiksi hidasti aikoinaan ulkomaankaupan kasvua ja maan taloudellista vaurastumista. Täysin poikki yhteydet Suomesta ulkomaailmaan eivät silloinkaan olleet. Posti kulki talvikuukausina Ahvenanmaan Eckeröstä Tukholmaan. Lisäksi jäätiet mahdollistivat pienimuotoisen kaupankäynnin naapurimaiden kanssa. Ankarina jäätalvina Merenkurkkuun muodostui pysyvä jääpeite, jota pitkin pystyttiin kulkemaan hevosilla ja autoilla meren yli Ruotsiin. Nykyään tämä ei enää ole mahdollista ympärivuotisen merenkulun pitäessä Merenkurkun jääkentän rikkonaisena.

Meriyhteyksien jokatalvinen katkeaminen oli suuri taloudellinen haitta, mistä johtuen 1800-luvun puolivälissä ryhdyttiin selvittämään mahdollisuuksia aloittaa talviliikenne Itämeren poikki. Selvitystyö tuotti tulosta ja säännöllinen talviaikainen meriliikenne Hangosta Tukholmaan aloitettiin talvella 1878. Vuonna 1890 Suomen valtio hankki ensimmäisen jäänmurtajan Suomeen. Ruotsissa rakennettu  'Murtaja' turvasi Suomen ympärivuotisen kaupan Hangon kautta Keski-Eurooppaan ja Englantiin. Tämä johti siihen, että Hangon ja pohjoisen Itämeren jääolot tulivat yhä suuremman kiinnostuksen kohteeksi.

Murtaja

Aivan 1800-luvun lopussa saatiin jäähavaintoverkko toimimaan - jääkarttoja piirrettiin Hangon majakalla, Bogskärissä, Utössä, Russarössä, Jussarössä, Porkkalassa, Harmajalla ja Söderskärissä. Työtä valvoi Suomen Tiedeseuran meteorologinen valiokunta ja työstä huolehti Meteorologinen keskuslaitos (nykyinen Ilmatieteen laitos) "varsinaisten töidensä ulkopuolella".

Aluksi jäätilannetietoa kerättiin noin kuukauden viiveellä, sillä työhän suoritettiin "muiden töiden lomassa" – osa jäätiedoista saapui vasta kesällä jäätalven loputtua. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen muutti tilanteen - strategisia suunnitelmiaan varten keisarillinen laivasto tarvitsi nopeasti luotettavia jäätietoja. Myös kauppa-alukset tarvitsivat sota-ajan myötä entistä parempaa ja operatiivista merijäätietoa. Keisarillinen laivasto määräsi luotsiylihallituksen kautta Suomen Tiedeseuran tekemään viikoittain jäätilannekarttoja. Tiedeseura ryhtyi uudistamaan havainnointirutiinejaan ja maaliskuun alusta 1915 saatiin uusi järjestelmä toimimaan. Karttaluonnoksia tehtiin viikoittain ja ne lähetettiin perjantaisin Meritutkimuksille, jossa niistä piirrettiin viikkojääkartta.

Tammikuun 7. päivänä 1927 aloitettiin jäätiedotusten välittämien kauppalaivoille radioteitse ja myöhemmin samana vuonna, 1. päivästä maaliskuuta, velvoitettiin kauppa-alukset pitämään erityistä jääpäiväkirjaa kulkiessaan jääpeitteisillä merialueilla. Talvella 1932 alkoivat jäänmurtajat lähettää säännöllisesti jäätietoja kahdesti vuorokaudessa.

Vuonna 1934 Merentutkimuslaitos sai aikaan sopimuksen merivoimien ja rannikkopuolustuksen kanssa säännöllisistä lentohavainnoista pääasiassa Suomenlahdella. 1940-luvulla lentotiedustelut olivat jo vakinaisena apuna talvimerenkululle. Myöhemmin lentokoneet korvattiin jäänmurtajilla olevilla helikoptereilla. Niistä luovuttiin vasta vuosituhannen vaihteessa tutkasatelliittikuvien yleistyttyä. Satelliittikuvia alettiin saada jäähavainnointityön avuksi vuonna 1967. Seuraavana talvena kuvia saatiin kirkkaalla säällä jääpalvelun käyttöön jo pari tuntia kuvan ottamisen jälkeen. Nykyään jääpalvelu saa käyttöönsä jäätalven aikana noin tuhat tarkkaa tutkasatelliittikuvaa.

Lentotiedustelut, satelliittikuvat ja kehittyvä jäänmurtajalaivastomme mahdollisti sen, että talvella 1971-72 aloitettiin ympärivuotinen kauppamerenkulku pitämällä kaikki Suomen viralliset talvisatamat auki läpi talven. Yhtä tärkeää jäänmurtajien kehityksen kanssa on ollut talviliikenteeseen tarkoitettujen laivatyyppien yleistyminen. Nykyäänkään talvimerenkulkuun sopimattomilla laivoilla ei ole talvisin asiaa Suomen satamiin. Alusten tulee olla sekä koneteholtaan että rungoltaan vahvoja – aluksilla tulee olla tietty jääluokka. Lisäksi talvisin satamille annetaan liikennerajoituksia, joiden mukaan satamiin liikennöiviä aluksille annetaan jäänmurtaja-avustusta. Vaikka yhteyksien kannalta sanotaan Suomen olevan saari, ei talvi ja jää enää estä merenkulkua Suomeen ja Suomesta.