Tiedote 9.11.2001

Tiedote - Ensilumi satoi Etelä-Suomeen perjantaiaamuksi

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaisesti torstain ja perjantain välisenä yönä satoi lunta Etelä-Suomeen, Rauma – Lappeenranta linjan eteläpuolelle. Lumisade liittyi Baltiassa olevaan matalapaineeseen, joka liikkuu edelleen itään. Lumisade jatkuu maan eteläosassa iltaan asti, joskin sade heikkenee ja siinä on taukoja. Koillistuuli jatkuu navakkana.

Lämpötila oli yöllä hieman nollan alapuolella ja siksi satanut lumi oli märkää ja painavaa. Keliolot muuttuivat nopeasti huonoiksi Ilmatieteen laitoksen eilen antamien liikennesäätiedotteiden mukaisesti.

Lunta kertyi yön aikana eniten pääkaupunkiseudulla, Uudenmaan rannikolla ja Varsinais-Suomessa. Suurin lumensyvyys, 20 senttiä, mitattiin perjantaiaamuna 9. marraskuuta kello 8 Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla. Varsinais-Suomessa ja laajalla alueella etelärannikolla lunta tuli runsaasti, 10 – 13 senttiä.

Maan eteläosassa marraskuun alussa oli viimeksi vahva lumipeite vuonna 1998. Silloin pyrytti jo 5. – 6. 11. vastaavassa määrin kuin nyt, ja lumi pysyi maassa kolmen viikon ajan. Myös vuosina 1969, 1970 ja 1980 oli yli 10 senttimetrin lumipeite yhtä varhain kuin nyt. Ensimmäisen ehjän lumipeitteen keskimääräinen tuloaika maan eteläosaan on 10. - 25. marraskuuta.

Lisätietoja:

Tuotantopäällikkö, Reija Ruuhela, puhelin (09) 1929 3400Ilmastopalvelu, puhelin 0600 1 0601 (14,90 mk/min+pvm, 2,51 euroa/min+pvm)

Lumikartta ja tilastotietoa