Tiedote 8.3.2002

Tiedote - OMI-otsonimittalaitteen yhteistyösopimus allekirjoitettiin Hollannissa

Samaan aikaan kun sekä Suomessa että maailmalla valmistauduttiin näyttävästi ENVISAT-ympäristösatelliitin laukaisuun, Ilmatieteen laitoksen satelliittitoiminnan ja otsonitutkimuksen tuoreimman suurhankkeen - OMI:n - puitteissa allekirjoitettiin yhteistyösopimus Hollannin kanssa.

Allekirjoitus tapahtui keskiviikkona 27. helmikuuta Hollannin ilmailu- ja avaruusorganisaation NIVR:n tiloissa Delftissä. Sopimuksen allekirjoittivat NIVR:n pääjohtaja Dr. Ad Driedonks ja IL:n puolesta pääjohtaja Erkki Jatila. Tilaisuuteen osallistui Suomesta IL:n lisäksi avaruusteollisuuden ja Teknologian kehittämiskeskuksen eli Tekesin edustajia.

OMI on uuden sukupolven otsonimittalaite, joka laukaistaan avaruuteen yhtenä NASAn EOS-Aura-ympäristösatelliitin instrumenttina tammikuussa 2004. OMI lyhenne tulee sanoista Ozone Monitoring Instrument.

Laitteen suunnitteluun ja valmistukseen ovat vuodesta 1998 lähtien Suomessa osallistuneet Ilmatieteen laitos, VTT Tietotekniikka ja Patrian avaruuselektroniikka. Mittausten maanpinnalla tapahtuvan analyysin ohjelmistokehitykseen osallistuu Space Systems Finland Oy. Hankkeen suomalaisosuuksien kustannukset ennen laukaisua ovat yhteensä noin 12 miljoonaa euroa, josta pääosan rahoittaa Teknologian kehittämiskeskus Tekes.

Nyt allekirjoitettu yhteistyösopimus kattaa Suomen ja Hollannin yhteistyön alkaen vastuiden ja työosuuksien määrittelystä laitteen suunnittelussa ja valmistuksessa, edelleen laitteen operoinnin sen toiminta-aikana sekä mittausten hyödyntämisen tieteellisessä tutkimuksessa. Instrumentin suomalaiset laiteosuudet on luovutettu hollantilaisten käyttöön jo vuoden 2001 aikana.

Ohjelmistokehitys jatkuu satelliitin laukaisuun saakka. Tiedeohjelmassa Ilmatieteen laitos tekee läheistä yhteistyötä Hollannin Ilmatieteen laitoksen KNMI:n kanssa. EOS-Aura-satelliitin toiminta-aika on viisi vuotta, joten OMI tulee tuottamaan havaintoaineistoa Ilmatieteen laitoksen otsonitutkijoiden käyttöön vuosina 2004-2009.

Suomalaisedustajia tutustumassa OMI-instrumentin testaukseen Hollannin Delftissä. (Kuva: NIVR)

Lue lisää OMI-instrumentista