Tiedotearkisto: 2002

Venäjän metsäpaloista savua Etelä-Suomeen

14.8.2002 12:00

Tiistaina 13. elokuuta Ilmatieteen laitos sai ilmoituksia savun hajusta Helsingin ja Espoon alueella. Tiistaina tuuli oli kaakonpuoleista ja Ilmatieteen laitoksessa tehtyjen laskelmien mukaan savu on peräisin Länsi-Venäjän metsäpaloalueilta. Savu on kulkeutunut Etelä-Suomeen Baltian maiden kautta. Etelä-Suomen alueelta savu on levinnyt myös Lounais-Suomeen.

Myös Laatokan eteläpuolella on ollut viime viikolla metsäpaloja. Näistäkin paloista on mahdollisesti kulkeutunut savua Suomeen, koska keskiviikkona tuulet ovat kääntyneet ja virtaus on ollut idästä. Huomenna tuuli on lännenpuoleista eikä savua pitäisi enää tulla Suomeen.

Suomen eteläosa ja Baltian maat ovat jo pitkään kuuluneet korkeapaineen alueeseen. Sadetta on tullut erittäin vähän. Helsingissä on satanut viimeksi 1. elokuuta 1,6 millimetriä ja runsaammin, 7,5 millimetriä, 15. heinäkuuta. Etelä-Suomessa sekä Baltian maissa on ollut hyvin kuivaa ja metsäpalojen vaara ilmeinen. Satelliittihavaintojen mukaan metsäpaloja on tällä hetkellä Länsi-Venäjän ja Baltian maiden rajalla, Peipsijärven eteläpuolella.

Ilmatieteen laitoksen mukaan metsäpalojen vaara jatkuu Etelä-Suomessa, Länsi-Venäjällä ja Baltian maissa, koska sääennusteiden mukaan korkeapainetilanne jatkuu, eikä sadetta ole odotettavissa.

Ilmatieteen laitoksessa voidaan satelliittihavaintojen avulla havaita metsäpaloja Suomessa ja Suomea ympäröivillä alueilla. Menetelmä on kehitetty yhteistyössä VTT:n ja sisäasiainministeriön kanssa. Ilmatieteen laitoksessa on käytössä myös menetelmä, jolla voidaan seurata savun kulkeutumista tuulen mukana ja ennustaa savun etenemissuunta.

Lisätietoja:

ylimeteorologi Pia Bremer pia.bremer@ilmatieteenlaitos.fi