Tiedote 29.8.2002

Tiedote - Sääsatelliitti MSG-1:n laukaisu onnistui

Uuden sukupolven sääsatelliitti MSG-1 laukaistiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä onnistuneesti Etelä-Amerikassa sijaitsevasta Ranskan Guyanasta, Kouroun kaupungista. Laukaisu tapahtui yöllä kello 01.30 Suomen aikaa Ariane-5 kantoraketilla. Satelliitin laukaisu on ensimmäinen kolmen satelliitin sarjasta. Näillä satelliiteilla saadaan uutta tietoa maan ilmakehästä ainakin seuraavan 12 vuoden ajan.

Uudella satelliitilla saatavat tiedot parantavat osaltaan sääennusteiden osuvuutta. Tiedot ovat tärkeitä poikkeuksellisten säätilanteiden ennustamisessa, havaitsemisessa ja seurannassa. Esimerkiksi voimakkaat ukkosmyrskyt, talvimyrskyt ja tulviin johtavat sateet voidaan ennustaa entistä paremmin. Satelliitista saatavia tietoja käytetään paitsi sään ennustamiseen, myös numeeristen ilmakehämallien lähtötietoina. MSG-1:n avulla saadaan myös täysin uutta tietoa ilmastonmuutostutkimuksen tarpeisiin ja kokonaisotsonin seurantaan.

Satelliitin havaintoalue painottuu Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Uudella satelliitilla Pohjois-Euroopasta saadaan huomattavasti enemmän tietoa kuin mitä tällä hetkellä on saatavilla. Uuden sääsatelliitin ensimmäiset kuvat saadaan kuluvan vuoden lokakuussa ja testien jälkeen lopullinen käyttöönotto tapahtuu vuoden 2003 toisella puoliskolla.

MSG-1 on eurooppalaisen sääsatelliittijärjestön EUMETSATin ja Euroopan avaruusjärjestön ESAn yhteishanke. Ilmatieteen laitos on EUMETSATin jäsenenä rahoittanut Suomen osuuden MSG-ohjelmasta. Ilmatieteen laitoksessa on varauduttu uuden satelliitin tuloon hankkimalla uusi vastaanottojärjestelmä, jonka asennus alkaa syksyn aikana.

MSG-1 laukaisuun huipentui reilusti yli kymmenen vuoden suunnittelu- ja toteutusvaihe. Työssä on ollut mukana satoja ihmisiä ympäri Eurooppaa. Käyttäjien toiveet on huomioitu satelliitin suunnittelussa. Yhteistyö EUMETSATin, ESAn ja eurooppalaisen teollisuuden kesken on tehnyt toteutuksen mahdolliseksi. Suomen teollisuudesta mukana ovat olleet Patria, Space Systems Finland, Smartec ja Cap Gemini. Tekes on osallistunut osaltaan hankkeiden rahoittamiseen.

Lisätietoja MSG-1 -satelliitista englanniksi Arianespacen, eurooppalaisen sääsatelliittijärjestön EUMETSATin ja Euroopan avaruusjärjestö ESAn verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Pirkko Pylkkö puh. 040 5486 586 pirkko.pylkko@fmi.fiYlitarkastaja Maria Hurtola puh. (09) 1929 2220 tai 050 331 8294