Tiedote 28.4.2003

Tiedote - Maailman ilmatieteen järjestön asiantuntijat kokoontuvat Helsingissä

Maailman ilmatieteen järjestön, WMO perussääjärjestelmiä käsittelevän komission julkisen sääpalvelun Euroopan alueen näkökohtia pohtiva asiantuntijatyöryhmä kokoontuu Helsingin Hanasaaressa 28.-29. huhtikuuta.

Kuva: Toivo Lumme

Suomen Ilmatieteen laitos toimii kokouksen isäntänä ja kokousjärjestelijänä. Kokous järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Vastaava kokous on aikaisemmin järjestetty Itävallassa ja Portugalissa. Suomen lisäksi kokoukseen osallistuu sääasiantuntijoita Saksasta, Itävallasta, Portugalista, Tshekistä, Romaniasta ja Isosta-Britanniasta. Kokoukseen osallistuu myös Maailman ilmatieteen järjestön edustaja.

Yhteistyö muiden maiden kanssa on merkittävää esimerkiksi erilaisten turvallisuusnäkökohtien kannalta, sillä sää ei noudata maiden rajoja. Kokouksessa käsitelläänkin muun muassa sääpalveluun liittyvää dokumentointia ja ohjeistusta sekä säätietojen esittämistapoja. Päivystävien meteorologien ja säätiedon käyttäjien koulutus on eräs olennainen aihe. Kokouksen tavoitteena on kehittää sääpalveluun ja varoitustoimintaan liittyvää teknistä ja tieteellistä puolta sekä kansainvälistä yhteistyötä. Kokouksessa pohditaan myös kansallisten ilmatieteen laitosten näkymisen edistämistä. Työryhmän puheenjohtajana toimii saksalainen Wolfgang Kusch.

Kokouksen puitteissa on tarkoitus luoda suosituksia ja ehdotuksia yllä mainituista teemoista, ja viedä ne hyväksyttäväksi seuraavaan perussääjärjestelmiä käsittelevään WMO:n komission Euroopan alueen työryhmän kokoukseen. Komissio kokoontuu neljän vuoden välein. Edellinen kokous oli joulukuussa 2002.

Lisätietoja:

Marja-Leena Komulainen, marja-leena.komulainen@fmi.fiPuh. (09) 1929 3320