Tiedote 29.4.2004

Tiedote - Kevään tulo herättää myös maatalouden sää- ja neuvontapalvelun

Maatalouden sää- ja neuvontapalvelu alkaa jälleen heti vapun jälkeen maanantaina 3. toukokuuta eli samoihin aikoihin kun ensimmäiset kylvötyöt käynnistyvät eteläisimmässä Suomessa. Palvelusta saa sekä maatalouden käyttöön räätälöityjä alueellisia sääennusteita että ajankohtaisia maataloustiedotteita.

Ilmatieteen laitoksen laatimissa sääennusteissa keskitytään maatalouden kannalta tärkeimpiin asioihin, kuten tulevien päivien sateisiin, sateiden todennäköisyyteen, pilvisyyteen, tuuleen, suhteelliseen kosteuteen sekä vuorokauden ylimpään ja alimpaan lämpötilaan. Palvelussa varoitetaan myös hallan todennäköisyydestä, sillä esimerkiksi marjaviljelmillä keväthallat voivat aiheuttaa pahoja tuhoja. Muutoksena edelliseen vuoteen on se, että sääennusteet uusitaan useita kertoja vuorokaudessa entisen muutaman kerran sijaan. Sateen todennäköisyydestä kerrotaan tänä vuonna alueellisella tarkkuudella.

Kasvintuotannon ajankohtaistiedotteissa tarkennetaan kasvukauden aikaisia havaintoja ja arvioidaan sääolosuhteiden mahdollisia vaikutuksia kasvustoihin alueellisesti. Tiedotteessa annetaan myös kasvintuotannon toimenpiteisiin liittyviä suosituksia ja varoitetaan satoa uhkaavista kasvitaudeista ja tuholaisista. Maaseutukeskusten tekemät ajankohtaistiedotteet tarkistetaan kerran päivässä.

Maatalouden sää- ja neuvontapalvelun valtakunnalliset palvelunumerot ovat 0600 1 0620 (suomenkielinen) ja 0600 1 0640 (ruotsinkielinen). Kiinteällä puhelimella soitettaessa puhelu ohjautuu automaattisesti sen alueen sääennusteeseen, josta soitto tulee. Matkapuhelinta käytettäessä aluevalinta on tehtävä itse. Palvelun hinta on 0,92 euroa/minuutti.

Palvelun tuottavat yhteistyössä Ilmatieteen laitos, Maa- ja Elintarviketalouden tutkimuskeskus, ProAgria Maaseutukeskusten Liitto ja paikalliset maaseutukeskukset.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos, meteorologi Riitta Bernströmpuh. (09) 1929 3140, riitta.bernstrom@fmi.fi

Termisen kasvukauden alkua voi seurata osoitteessa: http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/tilastot