Tiedote 15.7.2004

Tiedote - EOS-Aura -satelliitti onnistuneesti avaruuteen

Yhdysvaltojen avaruushallinnon NASAn EOS-Aura -ilmakehäsatelliitti laukaistiin onnistuneesti Maan polaariradalle Kaliforniasta Vandenbergin sotilastukikohdasta 15. heinäkuuta kello 13.02 Suomen aikaa. EOS-Aurassa on mukana hollantilais-suomalainen otsonimittalaite OMI.

Kuva: NASA

NASA:n EOS-ohjelman (Earth Observation Satellite) kolmas ja viimeinen satelliitti EOS-Aura laukaistiin Delta II 7920 -kantoraketilla Kaliforniasta. Alun perin EOS-Aura oli määrä laukaista jo kesäkuussa 2003, mutta laukaisua lykättiin vuodella myöhästyneiden mittalaitetoimitusten vuoksi.

EOS-Aura tutkii viiden vuoden ajan Maan ilmakehän kemiallista koostumista. Hankkeen tavoitteena on selvittää otsonikatoon, ilmanlaatuun ja ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä. EOS-Aurassa on mukana neljä toisiaan täydentävää mittalaitetta. Suomi on merkittävällä panoksella mukana OMI-mittalaitteessa, joka tulee mittaamaan ilmakehän otsonia. OMI mittaa otsonin alueellisia pitoisuuksia ja jakaumia ilmakehän eri korkeuksilta. OMI-mittaukset kattavat koko maapallon kerran vuorokaudessa, mikä on selkeä parannus nykyisiin kerran kolmessa vuorokaudessa tehtäviin mittauksiin. OMI jatkaa NASAn 1970-luvulla aloitettua otsonipitoisuuden mittaussarjaa. Pitkät ja katkeamattomat aikasarjat ovat korvaamattomia arvioitaessa mm. sitä, miten otsonikadon ehkäisemiseksi tehdyt kansainvälisesti sovitut toimenpiteet ovat vaikuttaneet otsonikerrokseen. Tutkimuskohteina ovat otsonikerroksen pitkäaikaismuutosten lisäksi ilmansaasteiden lähteiden tunnistaminen ja leviämisen seuranta. Lisäksi laitteen tekemä ilmakehän mittaus tulee antamaan uutta tietoa sääennustusmallien kehittämiseen.

OMI on ollut hollantilais-suomalainen laiterakennushanke. Patria on toimittanut mittalaitteen tehonjakeluyksikön, VTT optiset ilmaisinyksiköt ja Space Systems Finland mittaustiedon käsittelyohjelmiston maa-asemille. Ilmatieteen laitos on johtanut suomalaista laiterakennuskonsortiota ja koordinoinut suomalaisyhteistyötä hollantilaisten partnereiden ja NASAn kanssa. Ilmatieteen laitos tulee jatkossa olemaan mittaustulosten merkittävin tieteellinen hyödyntäjä Suomessa.

Otsonitutkimus liittyy keskeisesti ilmastomuutoksen tutkimukseen. Suomen tieteellinen osaaminen tällä alalla on kansainvälisesti arvostettua. Otsonin mittaamiseen tarkoitettu OMI-mittalaite on kokonaisuudessaan maksanut 42 miljoonaa euroa. Tekes on ollut hankkeen suurin suomalaisrahoittaja, ja on sijoittanut siihen 10 miljoonaa euroa. OMI on mittavin Suomessa toteutettu avaruuslaitehanke NASAn satelliittiin. Hankkeessa on syntynyt paljon yritysten kilpailukykyä lisäävää teknologista osaamista.

Lue lisääOMI-mittalaitteestaEOS-AURA -satelliitista NASAAURA-tutkimushankkeesta NASA

LisätiedotIlmatieteen laitos: tutkimuspäällikkö Erkki Kyröläpuh. (09) 1929 4640 tai 050 339 7041

Tekes: teknologia-asiantuntija Pauli Stigellpuh. +358 50 5577 856