Tiedotearkisto: 2004

Talvi saapui Suomeen marraskuun puolivälissä

1.12.2004 12:00

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan marraskuun kaksi ensimmäistä viikkoa olivat ajankohtaan nähden hyvin leutoja. Marraskuun loppupuolella oli sen sijaan harvinaisen kylmää koko maassa. Kuukauden keskilämpötila oli hyvin lähellä vertailukauden 1971-2000 keskiarvoa.

Kuva: Anneli Nordlund

Kuukauden lämpimimpänä päivänä, 3. marraskuuta, lämpötila nousi koko maassa 8 ja 10 asteen välille. Lapin yli 8 asteen lämpötila oli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkea. Etelärannikolla saavutettiin vielä kuukauden puolivälissä, 15. päivänä, yli 10 asteen lämpötiloja. Marraskuun loppupuolella, 21.-23.11., pakkanen kiristyi puolestaan Lapissa poikkeuksellisen kylmäksi, -30 asteen alapuolelle. Vuoden 2002 marraskuun lopussa pakkanen oli Lapissa vielä pari astetta kireämpää.

Marraskuussa myrskysi viitenä päivänä
Myrskyjen kannalta rauhallinen vuosi päättyi marraskuun 11. ja 12. päivänä, kun maassamme riehui syyskauden ensimmäinen myrsky. Puuskainen lounaistuuli aiheutti Etelä- ja Keski-Suomen maa-alueilla jonkin verran vahinkoja ja sähkökatkoja. Pohjois-Itämerellä havaittiin myrskyä myös 16. ja läntisillä merialueilla laajemmin 24. ja 25. marraskuuta.

Koko maa valkea kuukauden päättyessä
Lunta satoi kuukauden puolivälin jälkeen koko maassa useaan otteeseen, mutta lumisade oli enimmäkseen kevyttä. Etelärannikolla lunta tuprutti lauantaina 20. marraskuuta iltapäivän aikana paikoin runsaasti. Helsingin keskustassa oli loppukuussa pitkään maan paksuin lumipeite, enimmillään 33 cm. Marraskuun viimeisenä päivänä lumipeite hupeni Lounais-Suomen vesisateissa. Marraskuun lopulla lumipeite oli ohuin, alle 10 cm, laajalla alueella maan keskiosassa. Muualla maassa lumipeite vaihteli 20 senttimetrin molemmin puolin.

Marraskuun sademäärät olivat tavanomaiset tai noin puolet pitkän ajan keskimääräisestä. Eniten satoi etelä- ja lounaisrannikolla sekä Pohjois-Karjalassa, 50-80 mm. Suurin sademäärä, 91 mm, kertyi Helsingin Kaisaniemessä. Pienimmät sadekertymät 20-40 mm olivat maan keskiosassa ja Pohjois-Lapissa.

Lue lisää
Marraskuun säätilastoista

Lisätietoja:

Ilmastopalvelu puh. 0600 10601 (3,01 EUR/min + pvm)
Palveleva meteorologi puh. 0600 1 0600 (3,95 EUR/min+ pvm)