Tiedote 10.1.2005

Tiedote - Suomi säästyi pahalta myrskyltä ennakoidusti

Ilmatieteen laitoksen mukaan Brittein saarten länsipuolella syntyneen myrskymatalapaineen keskus liikkui lauantain aikana nopeasti eteläisen Skandinavian yli Suomeen. Sieltä se jatkoi sunnuntain aikana edelleen itään ja alkoi heiketä. Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaisesti rajuimmat myrskytuulet sijoittuivat useita satoja kilometrejä matalapaineen keskuksen eteläpuolelle, Etelä-Skandinaviaan ja Baltiaan. Suomi säästyi ennakoidusti pahimmalta myrskyltä.

Kuva: Ari Pantsar

Suurimmat 10 minuutin keskituulen nopeudet mitattiin 8.-9. tammikuuta Ahvenmaan Lemlandissa Nyhamnin havaintoasemalla ja Rauman Kylmäpihlajassa. Näillä paikoilla sivuttiin voimakkaan myrskyn rajaa, joka on 24 metriä sekunnissa. Suurimmat tuulen puuskanopeudet mitattiin Hangon Tulliniemessä, jossa yksittäiset tuulenpuuskat ylsivät 30 metriin sekunnissa. Vallinnut myrsky oli kuitenkin meriveden ennätyksellisen nousun takia poikkeuksellinen. Pitkään jatkuneet lounaistuulet ja matala ilmanpaine nostivat merenpinnan ennätyskorkeuksiin Suomenlahdella.

Myrsky ei poikkeuksellisen rajuTammikuun 1990-2004 kaikista myrskyistä 28 % on voimakkaita. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä koettu myrsky ei ollut poikkeuksellisen raju. Ankarampia tammikuiset myrskyt ovat olleet 31.1.1997 ja 30.-31.1.1998. Tuolloin pohjoiset myrskytuulet puhalsivat enimmillään 29-31 metriä sekunnissa.

Tänä talvena vallitseva ilmavirtaus Euroopan ja sen pohjoisten osien päälle on tullut Atlantilta. Vallitseva ilmavirtaus on tuonut mukanaan keskimääräistä korkeammat lämpötilat ja vesisateet. Tällaisena talvena myös myrskyjen lukumäärä ja voimakkuus muodostuvat keskimääräistä korkeammaksi.

Ilmatieteen laitos tehosti toimintaansa myrskyn lähestyessä. Sääpäivystyksen vahvuutta lisättiin myrskyn seuraamiseksi ja sen aiheuttamien vaikutusten ennakoimiseksi.

Lue lisääVoimassa olevat varoituksetMerialueiden myrskypäivätTammikuun sää ja tilastot

Lisätietoja:

Ilmastopalvelu 0600 10601 (3,01 EUR/min + pvm)Palveleva meteorologi: Maksullinen palvelunumero palvelee 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)

Lisätietoja MerentutkimuslaitoksestaMerkitsevä aallonkorkeusMeriveden korkeus

Tulvan saartama mökki Helsingin Tammisalossa sunnuntaina. Kuva: Ari Pantsar.