Tiedote 4.2.2005

Tiedote - Ilmatieteen laitoksen toiminta laajenee Kuopiossa

Ilmatieteen laitoksen uuden Kuopion yksikön avajaisia vietetään tänään 4. helmikuuta. Ilmatieteen laitoksen toiminta laajenee Kuopiossa, sillä Kuopion Lento- ja sotilassääpalveluyksikköön on vuoden alussa yhdistetty myös Kuopiossa tehtävä tutkimustoiminta. Näin syntynyt uusi tutkimus- ja palveluyksikkö keskittyy ympäristö- ja ilmastotutkimukseen sekä sääpalveluiden tuottamiseen.

Kuva: Kuopion yliopisto

Ilmatieteen laitoksen Kuopion yksikkö panostaa vahvasti ympäristö- ja ilmastotutkimukseen. - Uudistus on osa Ilmatieteen laitoksen tavoitetta monipuolistaa alueellisten yksiköiden toimintaa synnyttämällä tiettyyn aiheeseen keskittyviä osaamiskeskuksia. Vastaavaa aluekehitystyötä tehdään myös Lapin ilmatieteellisen tutkimuskeskuksessa Sodankylässä, toteaa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen korosti avajaistilaisuudessa sitä, että alueellistaminen tapahtuu vahvistamalla alueiden luontevia tehtäviä ja osaamisvahvuuksia. - Ympäristötutkimukseen keskittyvä osaamiskeskus voi tehokkaasti tuottaa meille kaikille tuiki tarpeellista tutkimustietoa ja palveluita elämän eri tilanteisiin. Kuopion osaamiskeskus on hyvä osoitus siitä, että aina ei tarvitse hajasijoittaa. Riittää, kun alueella olevia valtion voimavaroja kerätään yhteen, Luhtanen totesi puheessaan. - Uudistuksella turvataan Kuopion aluetoimipisteen elinvoimaisuus ja vastataan tulevaisuuden haasteisiin niin tutkimus- kuin palvelutoiminnoissakin, totesi myös Kuopion yksikön vetäjä Kari Lehtinen.

Tiivistä yhteistyötä Kuopion yliopiston kanssaKuopion yksikkö on muuttanut uudistuksen yhteydessä Rissalan lentokentältä Kuopion yliopiston kampusalueelle. Muutto mahdollistaa läheisemmän yhteistyön Kuopion yliopiston ja muiden alan osaajien kanssa. Yksikön vetäjäksi valitun Kari Lehtisen professuuri on yhteinen Kuopion yliopiston kanssa.Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa totesi avajaistilaisuudessa Ilmatieteen laitoksen olevan valtion sektoritutkimuslaitoksista poikkeuksellinen kumppani. - Ilmatieteen laitos on ensimmäisenä valtion sektoritutkimuslaitoksista, joka on hakeutunut fyysisesti Kuopion yliopiston "sisälle". Ilmatieteen laitoksen entistä kiinteämpi yhteistyö Kuopion yliopiston kanssa voimistaa alan tutkimusta, Uusitupa arvioi avajaisissa.

Aerosolien ja pilvien tutkimuskeskittymä syntymässä KuopioonIlmatieteen laitoksen tutkimusryhmä tulee hyödyntämään Puijon torniin perustettavalta mittausasemalta saatavia tuloksia muun muassa eurooppalaisessa COSMOS-hankkeessa, jossa kehitetään ohjelmistoa ilmastonmuutoksen ennustamistarpeisiin. Puijon mittausasemalla voidaan tutkia pilvien muodostumista sekä aerosolien ja pilvien vuorovaikutuksia. Ryhmässä kehitetään myös Auringon ultraviolettisäteilyn monitorointi- ja ennustamismenetelmää Euroopan keskuksen toiminnassa olevaan data-assimilaatiojärjestelmään.

Sääpalvelu muodostaa yksikössä oman ryhmänsä, jonka nimi on Lento- ja sotilassääpalvelu - Kuopio. Ryhmän vetäjä on aluepäällikkö Juhani Leppänen. Ryhmä tuottaa jatkossakin sääpalveluita puolustusvoimien ja lentoliikenteen tarpeisiin sekä osallistuu sääpalvelun kehittämishankkeisiin.

Ilmatieteen laitoksen Kuopion yksikössä työskentelee alkuvaiheessa 14 henkilöä, mutta tavoitteena on kasvattaa etenkin tutkimushenkilöstön määrää lähitulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Kari Lehtinen, puh. (017) 162 684, sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@fmi.fi