Tiedote 3.7.2006

Tiedote - UV-indeksi korkealla otsonikerroksen ohuuden vuoksi

Ilmatieteen laitoksen mukaan otsonikerros on viime aikoina ollut 5-10 prosenttia tavanomaista ohuempi, mikä on lisännyt maahan saapuvan UV-säteilyn määrää. UV-säteilyindeksi on saavuttanut arvon 6 eli voimakkaan säteilyn rajan jo useana päivänä. Otsonikerroksen ohuus johtuu Ilmatieteen laitoksen mukaan normaalista säävaihtelusta. Yleensä korkeapainetilanteessa otsonikerros on hieman ohuempi.

Kuva: Kari Karlsson

Tavanomaisesti Suomessa UV-indeksi on korkeimmillaan kuusi. Vain kerran koko 11-vuotisen mittaushistorian aikana, 25.6.1995, indeksi on noussut seitsemään. Kesällä 2005 UV-indeksi saavutti Etelä-Suomessa arvon kuusi noin kymmenenä päivänä.

UV-indeksi eli UVI ilmoittaa auringon haitallisen UV-säteilyn määrän. Indeksin vaihteluun vaikuttavat ennen kaikkea sijainti maapallolla sekä vuoden- ja vuorokaudenaika. Lisäksi UV-indeksiin vaikuttavat pilvisyys, paikan korkeus merenpinnasta ja yläilmakehän otsonin määrä.

UV-ennusteet ja toteutumat kuudelta paikkakunnalta eri puolilta Suomea voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen UV-palvelusta. Palvelu tarjoaa UV-indeksiennusteen kaikkiaan 25 paikkakunnalle ympäri Eurooppaa. Mukana on suosittuja lomakohteita, kuten Ateena, Budapest, Pariisi, Rhodos ja Palma de Mallorca. Kesäkaudella Suomen UV-indeksin ennusteita ja havaintoja kerrotaan myös YLE Radio Suomen ja Radio Vegan sääennusteiden yhteydessä.