Tiedote 14.4.2008

Tiedote - Huhtikuun alku keskimääräistä sateisempi

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosassa on satanut huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana enemmän kuin koko huhtikuussa keskimäärin.

Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosassa on satanut huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana monin paikoin 40 - 60 millimetriä. Määrä on noin 10 - 30 millimetriä enemmän kuin koko huhtikuussa keskimäärin.

Maan pohjoisosassa sademäärät ovat noin 10 - 40 millimetriä. Eniten on satanut tähän mennessä Porvoon Jernbölessä, jossa sadetta on kertynyt 62 millimetriä. Suurin mitattu 24 tunnin sademäärä, 22,2 millimetriä, mitattiin Savukoskella Värriön asemalla 5. huhtikuuta. Yli 20 millimetrin vuorokausisateita mitattiin eri puolilla Suomea myös 8. ja 9. sekä 13. huhtikuuta.

Lunta on tällä hetkellä eniten Kittilän Kenttärovan asemalla, 118 senttimetriä. Lapissa lunta on paikoin noin 10 - 20 senttiä ajankohdan keskiarvoja enemmän. Myös Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois-Karjalan itäosassa lunta on paikoin tavanomaista enemmän. Muualla maassa lumitilanne on tavanomainen tai lunta on hieman keskimääräistä vähemmän.

Lisätiedot:Ilmastopalvelu puh. 0600 10601 (3,01 EUR/min + pvm)

Huhtikuun säätilastot