Tiedote 26.5.2008

Tiedote - Ilmatieteen laitoksen mittalaite laskeutui onnistuneesti Marsiin Phoenix-luotaimen mukana

Yhdysvaltain avaruushallinnon NASAn Phoenix Mars -alus laskeutui onnistuneesti Marsin pohjoiselle pallonpuoliskolle maanantaina 26. toukokuuta noin klo 02.53 Suomen aikaa. Aluksessa on mukana Ilmatieteen laitoksen suunnittelema kaasukehän paineinstrumentti, jonka on jo todettu toimivan erinomaisesti.

Phoenixin ottama kuva Marsin pinnasta. Kuva: NASA

Ensimmäiset kuvat ja tiedot Phoenix -aluksesta saapuneetPhoenix laskeutui pehmeästi Marsin pinnalle 26.5 klo 02.53 Suomen aikaa. Phoenixin mukana on Ilmatieteen laitoksen suunnittelema instrumentti, joka mittaa Marsin kaasukehän painetta. Ilmatieteen laitoksen Phoenix-luotaimeen toimittama instrumentti on tuoreiden tietojen mukaan mitannut Marsin kaasukehän painetta onnistuneesti ja pieni pätkä mitattua dataa on jo välittynyt Maahan. Ensimmäisen vuorokauden kaikki havainnot saadaan Maahan tiistaiaamuna 27.5. klo 04.00 Suomen aikaa. Instrumentin lopullinen kunto ja toiminta selviävät tuolloin. Onnistunut laskeutuminen on tärkeä saavutus koko suomalaiselle Mars-tutkimukselle.Mars-planeetan pääosin hiilidioksidista koostuva harva, kuiva ja kylmä kaasukehä on saattanut menneisyydessä olla huomattavasti nykyistä tiheämpi, lämpimämpi ja kosteampi. Marsin kaasukehän tuntemus auttaa ymmärtämään entistä paremmin koko planeettakuntamme ja myös Maan kaasukehän kehitystä ja muuttumista.

Phoenixin laskeutuminen onnistui täydellisestiPhoenix-alus laskeutui suunnitelmien mukaisesti ja alus seisoo vakaasti vaakasuorassa Marsin pinnalla kolmen jalkansa varassa. Myös ensimmäiset kuvat ovat saapuneet näyttäen tasaisen pintakerroksen Phoenixin ympäristössä. Kuvat kertovat myös sen, että Phoenixin aurinkopaneelit ovat avautuneet. Tähän mennessä Phoenix on toiminut akkujen varassa. Avautuneiden aurinkopaneelien ansiosta Phoenixin toiminta jatkuu aurinkoenergian avulla. Seuraavien noin 10 päivän aikana tarkistetaan Phoenixin kaikki toiminnot alkaen tehontuotto- ja lämmönsäätöjärjestelmistä. Seuraavaksi tutkitaan robottikäden ja tieteellisten instrumenttien toiminta. Näiden tarkistusten jälkeen aloitetaan ensimmäisten pintanäytteiden analysointi ja aluksen tieteellinen havaintotoiminta.

Uutta tietoa Marsin ilmaston kehityksestä ja elämän mahdollisuudestaPhoenix Mars -aluksen tutkimusten odotetaan antavan runsaasti uutta tietoa Mars-planeetan ilmaston historiasta ja kehityksestä, sekä erityisesti Marsin pohjoisen pallonpuoliskon olosuhteista ja veden määrästä. Laskeutumisalueen pintakerroksissa on aikaisempien tutkimusohjelmien havaintojen perusteella odotettavissa runsaasti vesijäätä. Näiden asioiden selvittäminen on oleellista myös sen ratkaisemisessa, onko Mars-planeetalla joskus ollut elämää. Phoenix Mars -alus suoriutuu tärkeimmistä tehtävistään ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, minkä jälkeen se jatkaa toimintaansa kunnes vähentyvä Auringon energia ja pohjoisen talven mukana tuleva jäätikkö estävät toiminnan.

Phoenixin laskeutumista ja tieteellisiä operaatioita valvotaan Arizonassa Tucsonissa sijaitsevasta tiedeoperaatiokeskuksesta (SOC). Ilmatieteen laitoksen tutkijat Jouni Polkko ja Henrik Kahanpää ovat seuranneet laskeutumista tiedekomentokeskuksessa.

Lisätietoja:

Vanhempi tutkija Jouni Polkko, puh. +1-520-907-2315 (Phoenix tiedekomentokeskus, Tucson, Arizona), Jouni.Polkko@fmi.fiTutkimuspäällikkö Ari-Matti Harri, puh. 050 337 5623, Ari-Matti.Harri@fmi.fi

http://www.space.fmi.fi/phoenixhttp://phoenix.lpl.arizona.eduhttp://www.nasa.gov/mission