Tiedote 16.9.2013

Otsonikerros ennustetaan palautuvan hitaasti ennalleen

Kansainvälistä otsonikerroksen suojelupäivää vietetään 16. syyskuuta, Montrealin pöytäkirjan allekirjoituspäivänä.
Kuva: Pentti Sormunen

Otsonia tuhoavien aineiden vähennyksistä huolimatta arvioidaan, että otsonikerros palautuu ennalleen vasta noin vuonna 2050.Montrealin pöytäkirjan ansiosta yläilmakehän eli stratosfäärin otsonia tuhoavien aineiden käyttöä ja valmistusta on onnistuttu vähentämään voimakkaasti. Otsonia tuhoavien aineiden pitoisuudet ilmakehässä ovat kääntyneet laskuun. Tutkijat arvioivat, että otsonikerros palautuu ennalleen vasta noin vuonna 2050, ja Etelämantereen yllä 10-20 vuotta myöhemmin.

UV-säteilyn määrä hienoisessa nousussa

Ohentunut otsonikerros ei pysty vaimentamaan Auringon ultraviolettisäteilyä yhtä tehokkaasti, joten UV-säteily Maan pinnalla voimistuu. Ihosyöpäriskiä on yleensä pidetty ihmisille ongelmallisimpana lisääntyneen UV-säteilyn seurauksena. Ilmatieteen laitoksen mukaan viime kesänä kohtalaisen UV-säteilyn päiviä, jolloin siis UV-indeksi on suurempi kuin kolme, oli Jokioisilla 5 prosenttia ja Sodankylässä 10 prosenttia normaalia enemmän. Pitkällä aikavälillä kohtalaisen säteilyn päivien määrä on ennallaan tai hienoisessa kasvussa, mutta voimakkaan säteilyn päivien määrä, jolloin indeksi on vähintään kuusi, osoittaa nousua 5 % per vuosi. Vaihtelu vuodesta toiseen on kuitenkin suurta. Joka tapauksessa huhti-elokuussa keskimäärin 60 – 80 prosenttia päivistä on sellaisia, jolloin pidempää oleskelua keskipäivän auringossa on syytä välttää tai on käytettävä suojaavaa vaatetusta.

Ekosysteemien tai ulkona käytettävien materiaalien keston kannalta UV-säteilyn kertymä on merkittävä suure. Tältä osin kulunut kesä oli kokonaisuutena lähellä normaalia. Oleellisin poikkeus oli toukokuussa Sodankylässä mitattu 24 prosenttia normaalia suurempi UV-kertymä. Koko 24 vuoden mittausaikasarjassa on havaittavissa positiivinen trendi, joka on esimerkiksi toukokuussa 0,3 prosenttia vuodessa ja elokuussa 0,6 prosenttia vuodessa. Vastaavasti Jokioisten 19 vuoden aikasarjassa touko- ja heinäkuussa nähdään +0.5%:n vuositrendi.

Otsonikato tänä vuonna samantapainen kuin keskimäärin

Otsonikadosta puhuttaessa tulee erottaa kaksi erillistä, mutta toisiinsa yhteydessä olevaa ilmiötä: hidas, melko vakaa ja maailmanlaajuinen stratosfäärin otsonin kokonaismäärän väheneminen, ja paljon voimakkaampi mutta jaksoittainen otsonin väheneminen Maan napa-alueilla. Etelämantereen yläpuolella havaittiin huomattava otsonin ohentuma ensimmäisen kerran vuonna 1985. Otsoniaukko muodostuu siellä elo–lokakuussa hyvin nopeasti: otsonin määrä romahtaa muutamassa viikossa. Tänä vuonna otsonikato on edennyt etelässä normaalisti eli se on arvioiden mukaan hyvin samantapainen kuin keskimäärin viimeisten 20 vuoden aikana.

Huhtikuussa 2011 olosuhteet myös pohjoisessa stratosfäärissä olivat poikkeuksellisen suotuisat otsonikadolle. Tällöin havaittiin ensi kertaa niin voimakasta otsonikatoa, että voitiin puhua ensimmäistä kertaa Arktisesta otsoniaukosta. Otsoniaukon suuruus nosti seuraavan kesän UV-arvoja jonkin verran.

Ilmatieteen laitos mittaa otsonin ja UV-säteilyn määrää ympärivuotisesti Sodankylässä ja Jokioisilla ja UV-säteilyä neljällä muulla paikkakunnalla Suomessa. Tänä vuonna Sodankylän mittausasemalla on luotausten mukaan tavanomaisen kaltainen otsonikerros. Mainittujen paikkakuntien lisäksi Ilmatieteen laitos seuraa Etelämantereella Marambion tutkimusasemalla stratosfäärin otsonia, maanpinnan UV-säteilyä, aerosoli- ja kasvihuonekaasuja sekä lumen heijastuvuutta UV-aallonpituuksilla. Etelämantereen havaintotoiminta tehdään yhteistyössä Argentiinan meteorologisen laitoksen kanssa.

Ilmatieteen laitos isännöi ensi viikolla n. 40 hengen ryhmää kansainvälisiä otsonitutkijoita. Kokouksen tavoitteena on kerätä yhteen kaikki tieto otsoniprofiilien muutoksista viimeisten 30 vuoden ajalta. Envisat-satelliitin suomalais-ranskalainen GOMOS-mittalaite on merkittävässä roolissa, kun arvioidaan otsonikerroksen toipumista otsonikadosta.

Lisätietoja:

UV-indeksi: Tapani Koskela, puh. 050 584 9054, tapani.koskela@fmi.fi

Otsonikerros: Leif Backman, puh. 050 405 0752, leif.backman@fmi.fiOtsonikokous ja satelliittimittaukset: Johanna Tamminen, puh. 040 737 8733, johanna.tamminen@fmi.fi

http://ilmatieteenlaitos.fi/otsoni