Tiedotearkisto: 2013

Tuulenpuuskat aiheuttavat paikallisia vahinkoja

4.11.2013 16:09

[Päivitetty 5.11. klo 13.40] Tuuli voimistuu ja vesisateet yleistyvät Etelä-Suomessa tiistain aikana.

Kuva: Juhan Tuomala

Kuva: Juhan Tuomala

Syvenevä matalapaine liikkuu tiistaina 5.11. läntiseltä Itämereltä Suomen länsirannikolle ja siitä edelleen pohjoiseen. Matalapaineen edellä kaakkoistuuli voimistuu ja vesisateet yleistyvät Etelä-Suomessa tiistain aikana.

Matalapaineen jälkipuolella lounaistuuli voimistuu ja on maa-alueilla puuskissa ylimmillään noin 20 m/s. Tuulet ovat voimakkaimpia Varsinais-Suomesta kohti Kainuuta ulottuvalla alueella. Märkä maa ja ennustetun kaltaiset puuskat  aiheuttavat puiden kaatumisia ja mm. sähkökatkoksia, mutta vahingot jäänevät melko paikallisiksi. Keskiviikon vastaisena yönä puuskat heikkenevät.

– Lounaisrannikolta saadut puuskahavainnot yltävät jo myrskylukemiin ja joitakin sähkökatkoja on havaittu,  toteaa meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitoksesta tiistaina iltapäivällä.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Merialueiden tuulipäivät: http://ilmatieteenlaitos.fi/tuulitilastot
Marraskuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/marraskuu
Syksyn tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/syksytilastot