Tiedotearkisto: 2009

Sunnuntai oli vuoden lämpimin päivä - idässä rajuja ukkosia

29.6.2009 14:41

Ilmatieteen laitoksen mukaan viikonloppu oli helteinen lähes koko maassa. Jämsässä mitattiin sunnuntaina vuoden toistaiseksi korkein lämpötila. Voimakkaat ukkoset riepottelivat sunnuntaina maan itäosaa, jossa kuurojen yhteydessä satoi suuria rakeita.

Kuva: Kim Frisk

Viikonvaihteessa oli helteistä suuressa osassa maata. Perjantaina hellelukemia mitattiin aina Etelä-Lappia myöten. Sunnuntai oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä, sillä elohopea kipusi Jämsässä 29,6 asteeseen.

Lauantaina etelästä saapunut sadealue ja pilvinen sää estivät hellerajan rikkoutumisen maan eteläosissa. Ennustettua pohjoisempaa reittiä liikkunut sadealue toi mukanaan paikoin runsaitakin sateita. Rankinta sade oli Ruokolahdella, jossa vuorokaudessa kertyi vettä 61,9 mm. Helleraja ylitettiin lauantaina kuitenkin maan keskiosissa ja aina Etelä-Lapissa asti.

Sunnuntaina maan itäosissa esiintyi voimakkaita ukkoskuuroja. Ukkosiin liittyi paikoin myös kovia puuskia, jotka etenkin Lapinlahden ja Kuopion alueilla Pohjois-Savossa kaatoivat laajalti puita. Kyseessä saattoi olla trombi tai syöksyvirtaus. Trombi kaataa tyypillisesti puita sekalaisesti eri suuntiin kun taas syöksyvirtauksessa puut kaatuvat pääosin yhteen suuntaan.

Ilmatieteen laitos varoitti lauantaina rakeista, joita havaittiin sunnuntaina ukkoskuurojen yhteydessä ainakin Leppävirralla ja Siilinjärvellä. Suurimmat rakeet olivat halkaisijaltaan useita senttimetrejä. Maasalamoita rekisteröitiin sunnuntaina hieman yli 3100.

Viikko alkaa lämpimänä lähes koko maassa

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää jatkuu alkuviikosta lämpimänä suuressa osassa maata. Etenkin maan etelä- ja länsiosissa on helteistä, pohjoisessa viileämpää. Loppuviikolla sää viilenee myös muualla maassa. Myös sade- ja ukkoskuuroja saadaan paikoin.

UV-säteily jatkuu voimakkaana maan etelä- ja länsiosassa, jossa indeksi on 6. Maan itä- ja pohjoisosassa säteily on kohtalaista. Metsäpalovaroitus on voimassa maan länsiosissa sekä Oulun läänissä ja Pohjois-Lapissa.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,01 e/min+pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)