Tiedotearkisto: 2009

Jääpalvelu aloitti jääraportoinnin

18.12.2009 9:30

Kuva: Jarmo Vehkakoski

Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelu aloitti 17. joulukuuta päivittäisen jääraportoinnin ja jäätilanteen seurannan. Tämä tapahtui kaksi viikkoa myöhemmin kuin vertailujakson (1971-2000) talvina keskimäärin.

Jääpalvelun päätehtävä on talvimerenkulun avustaminen Itämerellä. Jääpalvelu kertoo talvella päivittäisen jäätilanteen sekä sen, miten se on muuttunut edellispäivästä. Jääpalvelun pääasiakas on Merenkulkulaitos ja sen talvimerenkulkutoiminto, joka tilaa jäänmurron Suomen merialueille.

Itämerelle muodostunut jäätä
Arktisen ilmamassan vaikutuksesta Itäisen Suomenlahden ja Perämeren rannikoilla meri on paikoin jäätynyt. Tähän saakka Itämeren pintalämpötila on ollut tavanomaista korkeampi ja Itämeri on ollut jäätön. Meren jäätyminen alkaa, kun meriveden pinta jäähtyy hieman alle nollan asteen.

Keskimäärin päivittäinen jääraportointi on aloitettu marraskuun viimeisellä viikolla ja 2000-luvun talvina joulukuun puolivälin paikkeilla. Tällä hetkellä Perämeren pohjukan jäätilanne on kahdesta kolmeen viikkoa pitkäaikaisia keskiarvoja jäljessä.

Jäille menoa syytä välttää
Pakkasjakso on saanut rannikkoalueille muodostumaan uutta jäätä. Tutkija Jouni Vainio Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelusta varoittaa kuitenkin jäille menemisestä.
- Jäät ovat vielä petolliset, vaikka rannikon sisälahdissa jää jo paikoin kantaa kulkijaa, mutta myös heikkoja kohtia löytyy. Jääpeitteen kasvaminen kuitenkin hidastuu jään paksutessa, Jouni Vainio muistuttaa.
- Jos pakkasta on vuorokaudessa keskimäärin kymmenen astetta, on jää kahden vuorokauden kuluttua vain noin 7-8 sentin paksuista. Vielä kolmenkin vuorokauden jälkeen se on alle kymmenen senttiä.
Jään vahvistumista hidastavat myös meriveden virtaukset ja tuulet. Jäälle satava lumi toimii hyvänä eristeenä ja hidastaa jään paksuuskasvua. Lumi myös kätkee näkyvistä jään pinnan ja vaikeuttaa vaarallisten kohtien havaitsemista.

Lisätietoja:

Tutkija Jouni Vainio, 041 501 5359, jouni.vainio@fmi.fi
Jääpalvelu, (09) 685 7659

Ajankohtaisen jäätilanteen löytää internetistä osoitteesta www.jääpalvelu.fi

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.