Tiedotearkisto: 2014

FINNARP-retkikunta lähdössä kohti Etelämannerta

2.1.2014 8:42

Suomen Etelämanner-tutkimusretkikunta FINNARP 2013 lähtee huolto- ja tutkimusmatkalle 5. tammikuuta 2014.

Kuva: FINNARP

Kuva: FINNARP

Viisihenkisen retkikunnan tehtäviin kuuluu Aboa-tutkimusaseman huollon lisäksi tutkimusta tukevia tehtäviä ja ympäristön tilan seurantaa. Kauden aikana sää- ja havaintoaseman energiajärjestelmää parannetaan, aseman voimakone huolletaan, jätteenpolttouuni asennetaan ja Aboan sääasema päivitetään.

Tutkimuspuolen töihin kuuluu ympärivuotisen datan keruu Geodeettisen laitoksen satelliittipaikantimesta, Helsingin yliopiston Seismologian Instituutin seismometristä sekä Helsingin yliopiston vertikaalin lämpötilaprofiilin mittausjärjestelmästä. Retkikunta myös lähettää matkaan Norjan ilmatieteen laitoksen ja Smith yliopiston kontrolloituja säähavaintopalloja, asentaa retken ajaksi kaksi seismometriä ja tekee GPS-tarkkuusmittauksia.

Retkikunta viettää Etelämantereella Kuningatar Maudin maalla sijaitsevalla Suomen tutkimusasemalla noin kaksi kuukautta ja palaa takaisin maaliskuun alussa 2014. Aboan tutkimusasema on miehitettynä joka vuosi noin kahden kuukauden ajan.

Suomi aloitti aktiivisen tutkimustoiminnan Etelämantereella vuonna 1988 perustamalla tutkimusasema Aboan. Suomen konsultatiivinen jäsenyys kansainvälisessä Etelämanner-sopimuksessa edellyttää merkittävää tieteellistä tutkimustyötä Etelämantereella. Suomen tavoitteena on harjoittaa Etelämanner-tutkimusta ensisijaisesti sellaisilla aloilla, joilla meillä on korkeatasoista osaamista ja jotka ovat tieteellisesti merkittäviä.

 

Lisätietoja:

Retkikunnan johtaja Petri Heinonen, puh. 044 282 2077, petri.heinonen@fmi.fi

www.antarctica.fi