Tiedote 6.8.2010

Tiedote - Elokuun helle-ennätyksen odotetaan rikkoutuvan viikonloppuna, metsäpalosavuja voi kul...

Kuva: Kirsti Kotro

Ilmatieteen laitoksen mukaan Venäjältä virtaa jälleen poikkeuksellisen lämmintä ilmaa Suomeen. Ilmamassan mukana Suomeen voi kulkeutua jälleen myös Venäjän metsäpaloista peräisin olevia savuja.

Lauantaina Itä-Suomessa päästään jo 30 asteeseen. Sunnuntaina 30 astetta menee Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan rikki laajoilla alueilla Etelä- ja Itä-Suomessa. Perjantaisen ennusteen mukaan näyttää todennäköiseltä, että Sulkavalla vuonna 1912 mitattu elokuun lämpöennätys, 33,2 astetta, rikotaan sunnuntaina. Pohjanmaalla ja Lapissa on viileämpää. Maanantaina Suomeen alkaa lounaasta virrata hieman viileämpää ilmaa.

Suomen leviävä ilmamassa on paitsi lämmintä myös kosteaa, joten ukkoskuurojen riski kasvaa viikonlopun edetessä. Sunnuntaina ja maanantaina ukkoset saattavat olla voimakkaita, sillä niille antaa lisäpotkua Suomessa ja Skandinaviassa oleva säärintama, jossa Venäjän kuuma ja Atlantin viileämpi ilmamassa kohtaavat.

Lämmön mukana Suomeen myös savua VenäjältäIlmatieteen laitoksen mukaan ilmavirtaukset saattavat viikonloppuna jälleen tuoda Venäjän metsä- ja maastopalojen savua Suomeen. Pääosin savut kuitenkin jäävät maamme itäpuolelle. Ilmatieteen laitokselta arvioidaan, että ilmanlaatu on heikoimmillaan sunnuntaina. Suomen ilmanlaadun ei perjantain tietojen mukaan kuitenkaan uskota savun johdosta merkittävästi heikentyvän, joten savusta ei odoteta olevan suurempaa terveyshaittaa. Ilmatieteen laitos seuraa tilannetta jatkuvasti.

Säteilyturvakeskuksen mukaan Venäjän palojen seurauksena mahdollisesti ilmaan vapautuvan Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuudesta peräisin olevan radioaktiivisuuden määrä on enimmilläänkin hyvin pieni. Suomeen metsäpaloista peräisin olevaa radioaktiivisuutta ei voi missään olosuhteissa tulla ihmisten terveyden kannalta haitallisia määriä.

Metsäpalot kartalla. Modis-instrumentin havaintoja 5.8. klo 03.00 Suomen aikaa.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,03 e/min+pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Suomen ilmanlaatutilanne ja metsäpalosavujen leviämisennuste: http://www.ilmanlaatu.fi

Muiden toimijoiden tiedotteita metsäpaloista:SäteilyturvakeskusSisäasiainministeriöUlkoasiainministeriö

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.