Tiedotearkisto: 2011

Terminen kevät myöhässä

1.4.2011 11:15

Terminen kevät ei ennättänyt alkaa lainkaan Suomessa maaliskuun loppuun mennessä. Kevät onkin Ilmatieteen laitoksen mukaan myöhässä.

Kuva: Eija Vallinheimo

Kuva: Eija Vallinheimo

Terminen kevät ei ennättänyt alkaa lainkaan Suomessa maaliskuun loppuun mennessä. Kevät onkin Ilmatieteen laitoksen mukaan myöhässä.


Terminen kevät ei ennättänyt alkaa maaliskuun loppuun mennessä edes eteläisimmässä Suomessa. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi nollan yläpuolelle. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan keskimäärin terminen kevät pitäisi olla saapunut maaliskuun lopussa jo suunnilleen Pori-Lappeenranta-linjan eteläpuolelle.
Kylmän helmikuun jälkeen maaliskuun keskilämpötila oli lähes koko maassa vähän tavanomaista korkeampi. Poikkeama oli suurin Pohjois-Lapissa, jossa se oli runsaat kaksi astetta. Suurimmassa osassa maata poikkeama jäi kuitenkin alle asteeseen, ja länsirannikolla ja maan itäosassa oli paikoin hieman tavanomaista kylmempää. Keskilämpötila vaihteli maan lounaisosan runsaasta -2 asteesta Lapin vajaaseen -6 asteeseen. Koko maan keskilämpötila oli -4,1 astetta, mikä oli 0,8 astetta tavanomaista korkeampi. Kuukauden ylin lämpötila oli 11,3 astetta, ja se mitattiin 22. päivänä Jomalassa Ahvenanmaalla. Kuukauden kylmimmät päivät sattuivat tavallisuudesta poiketen kuukauden loppuun, ja kuukauden alin lämpötila -28,9 astetta mitattiin Sodankylän Lokassa 29. päivänä ja Sallan Naruskalla 30. päivänä.


Maaliskuussa satoi tavanomaista vähemmän

Maaliskuun kokonaissademäärä jäi suurimmassa osassa maata tavanomaista pienemmäksi. Tavanomaista enemmän satoi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Käsivarren Lapissa ja paikoin maan itäosassa. Suurin poikkeama oli Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikolla ja Käsivarren Lapissa, jossa oli yli 20 prosenttia tavanomaista sateisempaa. Sen sijaan Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa etelärannikolla ja suurimmassa osassa Länsi-Lappia sademäärä jäi alle puoleen tavanomaisesta.

Yksittäisistä havaintoasemista sateisinta oli Enontekiön Kilpisjärvellä, jossa satoi kuukauden aikana 69 millimetriä. Erikoista on, että myös vähäsateisin paikka löytyy Enontekiöltä Hetasta, jossa satoi vain seitsemän milliä. Suurin vuorokautinen sademäärä oli 21,1 mm, ja se mitattiin Kilpisjärvellä 3. päivä maaliskuuta.


Idässä paljon lunta

Lumensyvyys vaihteli Länsi-Turunmaan Utön nollasta senttimetristä Ilomantsin Naarvan 99 senttimetriin. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna lunta oli maan etelä- ja keskiosassa tavanomaista enemmän, Lapissa tavanomaista vähemmän. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan itäosassa lunta oli jopa harvinaisen paljon. Huomattava lumensyvyyden kasvu koettiin Kilpisjärvellä 2.-3. päivänä, kun lumensyvyys kasvoi kahdessa päivässä 20 cm. Samalla mitattiin tämän talvikauden suurin Suomessa mitattu lumensyvyys, 113 cm.

Lisätietoja:

http://ilmatieteenlaitos.fi/maaliskuu

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm)