Tiedotearkisto: 2016

Jokakeväinen katupölykausi alkamassa

22.3.2016 8:51

Katupölykausi on ilmoitellut tulostaan jo muutaman päivän ajan Suomen kaupungeissa. Pahimmat riesaa aiheuttavat katupölypäivät ovat kuitenkin vielä tulossa.

Kuva: Olli Toivonen

Kuva: Olli Toivonen

Kevään toistaiseksi pahin katupölypäivä koettiin viime sunnuntaina, jolloin tyyni ja poutainen sää edesauttoi katujen pölyämistä, vaikka liikennemäärät olivat normaalia arkipäivän vähäisemmät. "Sunnuntaina mitattiin kohonneita hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia aina Rovaniemeä myöten", kertoo Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttila.

Kevään aikana ei ole toistaiseksi esiintynyt laajoja pienhiukkasten kaukokulkeutumisepisodeja.

Tienpintojen kuivuminen nostaa pölyn ilmaan

Katupölyä nousee ilmaan tienpintojen kuivuessa, kun talven aikana liukkauden vähentämiseksi levitetty ja liikenteen hienontama hiekka ja päällysteestä kulunut mineraaliaines nousee ilmaan liikenteen ja tuulen vaikutuksesta. Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla. Yöpakkasten vuoksi katuja ei juurikaan ole vielä päästy puhdistamaan, joten tilanne jatkuu otollisena katupölyn muodostumiselle.

Tyypillisiä katupölyn aiheuttamia oireita ovat nuha, yskä sekä kurkun ja silmien kutina ja hengitysoireet. Herkkiä väestöryhmiä ovat kaikenikäiset astmaatikot, ikääntyneet sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat sekä pienet lapset. Ongelmista huolimatta on tärkeää muistaa, että Suomessa ilmanlaatu on hyvä ja parantunut viimeisen 25 vuoden aikana", Pia Anttila huomauttaa. Esimerkiksi Euroopassa yhtä hyvä ilmanlaatu on ainoastaan kymmenesosalla kaupungeista.

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan pääsiäinen alkaa epävakaisena ja Suomen yli itään liikkuu useita sadealueita lumi- ja räntäsateineen. Viikonlopun aikana sää vähitellen kuitenkin poutaantuu ja lämpenee koko maassa, mikä pahentaa taas katupölytilannetta.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Pia Anttila, puh. 029 539 5410, pia.anttila@fmi.fi

Koko Suomen ilmanlaadun tilanteen voi tarkistaa Ilmanlaatu.fi-sivustolta.
Katupöly: http://www.ilmanlaatu.fi/ilmansaasteet/komponentit/pm10.html