Tiedote 24.6.2016

Viikonloppuna olosuhteet ovat otollisia ukkosten syntymiselle

Ilmatieteen laitos varoittaa ukkospuuskista juhannuspäivänä, joten keskikesän juhlaa etenkin vesillä viettävien kannattaa seurata säännöllisesti säävaroituksia ja sään kehittymistä.
Kuva: Asko Hämäläinen

Suomeen on virrannut juhannuksena erittäin lämmintä ja kosteaa ilmaa. Ilmatieteen laitoksen perjantaina 24. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan lauantaipäivän aikana olosuhteet voivat olla otolliset voimakkaiden ukkospilvien syntymiselle maan etelä- ja keskiosissa sekä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa. Ukkoskuurojen yhteydessä voi esiintyä voimakkaita ukkospuuskia, joissa tuulen nopeus saattaa olla 20 m/s.

Sunnuntaiksi ukkoset siirtyvät enimmäkseen Suomen itäpuolelle, mutta sunnuntai-illasta alkaen ukkosia voi nousta uudelleen maan lounaisosaan ja voi esiintyä rankkaa sadetta ja salamointia.

"Ennusteeseen liittyy edelleen epävarmuutta. Ilmakehän olosuhteet ovat otollisia voimakkaiden ukkossolujen muodostumiselle, mutta runsas pilvisyys saattaa estää pahimpien ukkoskuurojen synnyn",  päivystävä meteorologi Jari Tuovinen sanoo.

Tilanteen kehittymistä voi seurata voimassa olevista varoituksista sekä Ilmatieteen laitoksen sadetutkakuvista. 15 minuutin välein päivittyvissä kuvissa näkyy myös salamahavainnot: http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet.

Lisätiedot:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Toimintaohjeita ukkospuuskiin: http://ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-ukkospuuskissa

Meteorologit Twitterissä: http://www.twitter.com/meteorologit