Tiedote 12.8.2016

Parafest-tapahtuman aikana havaittiin navakoita ja kovia tuulenpuuskia Joensuun lähialueilla

Joensuussa Parafest-tapahtumassa voimakas kuuropuuska eli syöksyvirtaus lennätti yleisöteltan ilmaan perjantaina 12.8. kello 17 aikaan.
Photo: Raimo Rosholm

Ilmatieteen laitoksen turvallisuussääpäivystyksen meteorologien mukaan tapahtumapaikan lähellä Liperin Tuiskavanluodon järvihavaintoasemalla havaittiin tapahtuma-aikaan tuulenpuuska, joka oli voimakkuudeltaan lähes 20 metriä sekunnissa.  Joensuun lentoasemalla puolestaan mitattiin perjantain aikana kovimmaksi tuulenpuuskaksi 13 metriä sekunnissa. "Vastaavia noin 13 – 15 m/s tuulilukemia havaittiin yleisesti perjantaina Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta voimakkuudeltaan yli 19 m/s olevia tuulenpuuskia esiintyi ainoastaan Liperin Tuiskavanluodon järvihavaintoasemalla", Ilmatieteen laitoksen turvallisuussääpäivystyksen meteorologi Ville Siiskonen sanoo. "Lisäksi onnettomuushetkellä Joensuun ylitti kuuropilvialue, johon vahinkoa aiheuttaneet tuulenpuuskat liittyivät".

Alueella oli voimassa tapahtuma-aikaan varoitus ukkospuuskista. "Ukkospuuska- ja tuulivaroitusten ollessa voimassa on aina hyvä varmistaa toimintaohjeet ja pyrkiä huolehtimaan siitä, ettei tuuli pääse aiheuttamaan henkilö- tai omaisuusvahinkoja", Ville Siiskonen muistuttaa.

Toimintaohjeet ukkospuuskien varalta:

http://ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-ukkospuuskissa

Toimintaohjeita myrskypuuskiin:

http://ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-myrskypuuskiin

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Palveluita kesätapahtumien järjestäjille: http://ilmatieteenlaitos.fi/matkailu-ja-tapahtumat