Tiedotearkisto: 2016

Ukkoskausi heinäkuuta lukuun ottamatta vaisu tänä vuonna

6.10.2016 9:31

Vaikka ukkonen voi jyrähdellä myös talvikuukausina, tilastojen valossa ukkoskausi päättyy syyskuussa. Ilmatieteen tilastojen mukaan ukkoset keskittyivät tänä vuonna selvästi heinäkuuhun, jonka aikana havaittiin 80 100 maasalamaa. Määrä on kolmanneksen enemmän kuin heinäkuun keskiarvo (59 300).

Kuva: Asko Hämäläinen

Kuva: Asko Hämäläinen

Ukkoset keskittyivät tänä vuonna heinäkuulle, sillä touko-, kesä- ja elokuussa paikannettiin vain noin puolet keskimääräisistä kuukauden salamamääristä. Syyskuun maasalamamäärä (280) oli vain kuusi prosenttia pitkän ajan keskiarvosta (4 500). Koko ukkoskautena esiintyi noin 114 400 maasalamaa, joka on hieman alle keskimääräisen (136 500). Suomen sään suuri ajallinen ja paikallinen vaihtelu näkyy myös ukkosissa: eri vuosina ukkosten esiintymisalueet vaihtelevat paljon, samoin koko vuoden salamakertymä. Vaisuimpina vuosina havaitaan vain reilut 30 000 maasalamaa, kun taas huippuvuosina päästään yli 300 000.

Selvästi salamarunsain ukkospäivä oli 5. heinäkuuta, jolloin paikannettiin 21 600 maasalamaa. Salamointi oli paikoin jopa poikkeuksellisen rajua. Rovaniemellä ja Lohinivalla havaittiin vuorokauden aikana yli 90 maasalamaa sadalla neliökilometrillä.

Kuva: Maasalamatiheys (maasalamoita neliökilometriä kohden) 2016.

Paikallinen ukkospäiväluku, eli tietyllä paikalla havaittujen ukkospäivien lukumäärä, oli 12, joka on sama kuin pitkän jakson keskiarvo. "Vaikka useampana kuukautena jäätiin salamamäärissä keskimääräisestä, ukkospäiviä kuitenkin siis esiintyi tavanomaisesti. Paikallisesti eniten salamoi Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Juuri näillä alueilla kesä oli hieman tavanomaista lämpimämpi. Lämmin, kostea säätyyppi luo suotuisat olosuhteet rajuille ukkosille", toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Terhi Laurila. 

Lisätietoja:

Tutkija Terhi Laurila, puh. 050 464 8812, Terhi.laurila@fmi.fi

Tutkija Antti Mäkelä, puh. 050 301 1988, Antti.makela@fmi.fi

Lue lisää ukkosista ja salamoista:
http://ilmatieteenlaitos.fi/ukkonen-ja-salamat