Tiedote 4.4.2014

Jään peittävyyden arviointi paranee Itämerellä

Ilmatieteen laitoksessa on kehitetty uutta menetelmää jään peittävyyden automaattiseksi arvioimiseksi SAR-tutkakuvista. Huhtikuun 3. päivä laukaistu Sentinel-1a satelliitti tuottaa menetelmässä tarvittavaa kaksoispolarisaatiokuvaa.
Kuva: ESA

Jään peittävyyttä voidaan arvioida aikaisempaa paremmin synteettisen apertuurin eli SAR-tutkainstrumentin kaksoispolarisaatiokuvista. Tällaisia tutkakuvia saadaan huhtikuun alussa laukaistusta ESAn Sentinel-1a -satellitista, sekä myöhemmin laukaistavasta Sentinel 1b:stä. Sentinel-1 SAR-instrumentit ovat C-kaistan (taajuus n. 6GHz, aallonpituus noin 5cm) SAR-tutkia, C-kaista on yleisimmin jään kaukokartoituksessa käytetty taajuuskaista.

Uudessa menetelmässä hyödynnetään operatiivisten SAR-tutkien polarimetrisia ominaisuuksia. "Menetelmässä käytetään SAR-tutkan kahta polarisaatiokanavaa aiemman yhden sijasta. Kehitellyt algoritmit toimivat täysin automaattisesti. Menetelmää on testattu Itämerellä talven 2013 - 2014 aikana ja tulokset ovat olleet hyviä", Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Juha Karvonen kertoo.

Luotettavat jääkartat talvimerenkulun edellytys

SAR-kuvia käytetään hyväksi mm. Ilmatieteen laitoksen jääpalvelussa. Tähän asti on käytetty kanadalaisen RADARSAT-2 -satellitin SAR-kuvia, mutta Sentinel 1:n tuottamat kuvat otetaan käyttöön talvella 2014 - 2015. Jääpalvelu tarvitsee kuvia Itämeren jääpeitteisiltä alueilta talvikaudella päivittäin. Kuvat mahdollistavat ajankohtaisen ja luotettavan jäätilanteen arvioinnin, mikä taas mahdollistaa talvimerenkulun Itämerellä. Kuvista saatu informaatio julkaistaan Itämeren jäätilanteesta kertovana jääkarttana.

"Arvioiden mukaan uusi kaksoispolarisaatiota hyödyntävä algoritmi tuottaa selkeästi parempia arvioita jäätilanteesta aikaisempaan verrattuna", Karvonen toteaa. Uusi algoritmi onkin jo liitetty osaksi operatiivista toimintaa ja se tuottaa Itämeren alueelle päivittäisen jään peittävyyskartan 500 metrin tarkkuudella.  Jään peittävyys kertoo prosentteina jään suhteellisen osuuden tietyn merialueen pinta-alasta. Algoritmi tulee talven 2014 - 2015 aikana käyttämään syötteenään Sentinel-1 dataa.

Lisätietoja:

Juha Karvonen, puh. 050 364 3888, juha.karvonen@fmi.fi