Tiedote 16.5.2014

Sää lämpenee voimakkaasti viikonlopun aikana

Suomeen virtaa viikon vaihteessa helteistä ja kosteaa ilmaa. Alkuviikosta voidaan päästä hellelukemiin ja myös sade- ja ukkoskuurot ovat mahdollisia.
Kuva: Tuija Vuorinen

Suomen säässä tapahtuu merkittävä muutos viikonlopun aikana, kun korkeapaine vahvistuu Suomen itäpuolelle ja Suomeen alkaa virrata kaakosta hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa.

Ilmatieteen laitoksen 16. toukokuuta tekemän ennusteen mukaan jo huomenna lauantaina lämpötila kohoaa aurinkoisessa säässä maan etelä- ja keskiosassa lähelle 20 astetta, mutta Lapissa on vielä epävakaisempaa ja viileämpää. Sunnuntaina on jo lähes koko maassa aurinkoista ja edelleen lämpenevää. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on sunnuntaina yleisesti 20…24 astetta ja pohjoisessakin 14…18 astetta, aivan pohjoisimmassa Lapissa on vielä viileämpää.

Alkuviikosta mahdollisesti sateita ja ukkoskuuroja

Kaikista lämpimin ilmamassa leviää Suomeen ennusteen mukaan maanantaiksi ja tiistaiksi. Ilma on tällöin myös kosteaa, joten sade- tai ukkoskuuroja voi esiintyä. Ylimmillään lämpötila on alkuviikolla maan etelä- ja keskiosassa yleisesti 24…28 astetta ja pohjoisessa 18…24 astetta. Rannikoilla on kylmän meren vuoksi selvästi viileämpää ja myös sakeat sumut ovat mahdollisia. -  Alkuviikolla esiintyvät sade- ja ukkoskuurot voivat olla melko rankkoja, mutta ilmakehän virtaukset eivät kuitenkaan tällä hetkellä ennakoi merkittäviä vahinkoja aiheuttavia ukkoskuuroja, ylimeteorologi Henri Nyman sanoo.

Ensi viikon loppupuolella Suomeen pyrkii pohjoisesta jälleen viileämpää ilmaa, mutta kuinka etelään se leviää, on vielä hyvin epävarmaa.

Tilastojen mukaan hellepäiviä on Suomessa toukokuussa keskimäärin kolme kappaletta. Eniten toukokuisia hellepäiviä on ollut vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna vuonna 1984, jolloin niitä oli 13 kpl. Viime vuonna ja vuonna 2010 hellepäiviä oli yhdeksän kappaletta. Toukokuun lämpöennätys on 31,0 astetta ja se on mitattu 30. ja 31.5.1995 Lapinjärvellä.  

Toukokuussa havaitaan keskimäärin noin 8400 maasalamaa. Tänä vuonna maasalamoita on havaittu toukokuussa tähän mennessä 191 kpl. Viime vuoden toukokuussa rekisteröitiin n. 6000 maasalamaa.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Toukokuun säätilastot

Voimassa olevat varoitukset