Tiedotearkisto: 2014

Akun loppuminen vaivutti Philaen horrokseen

15.11.2014 11:12

[Päivitetty 15.11. klo 11.10] Uusimpien tietojen mukaan Rosettan laskeutujan toiminta on toistaiseksi päättynyt ja Philae on vaipunut horrostilaan.

Kuva: ESA

Kuva: ESA

Uusimpien tietojen mukaan Rosettan laskeutumisaluksen akku on tyhjentynyt, eivätkä aurinkokennot ole saaneet tarpeeksi valoa. Laskeutujan toiminta on toistaiseksi päättynyt ja Philae on vaipunut horrostilaan.

Philae pomppasi laskeutumisensa jälkeen kahdesti ja päätyi arvioiden mukaan noin kilometrin päähän alkuperäisestä laskeutumispaikasta jonkinlaiseen lohkareiden ympäröimään koloon. Paikka on niin varjoinen, että auringon valo ei riitä akkujen lataamiseen toiminnan jatkamiseksi. Lopullisessa paikassaan Philae sai valoa vain puolentoista tunnin ajan komeetan 12,4-tuntista pyörähdystä kohden, kun alkuperäisessä laskeutumispaikassa valoa olisi riittänyt 6–7 tuntia.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Philae oli jälleen yhteydessä Maahan emoalus Rosettan välityksellä. Sen radiosignaali vaimeni virran loputtua kello 2.36 Suomen aikaa. Ennen vaikenemistaan Philae ehti kuitenkin lähettää Maahan kaikkien tekemiensä mittausten tulokset. Philae toimi sammumiseensa asti erinomaisesti ja ehti suorittaa suurimman osan suunnitelluista tärkeimmistä mittauksistaan.

Perjantain aikana Philaen onnistui myös poraamaan komeetan pintaa. Tarkoituksena oli irrottaa pinnan alta näyte ja analysoida se laskeutujan minilaboratoriossa. Tulokset on saatu välitettyä Maahan, ja niistä tutkitaan parhaillaan, miten näytteenotto onnistui.

Viimeisen radioyhteyden aikana ESAn lennonjohto lähetti Philaelle käskyn kääntyä niin, että sen suurin aurinkopaneeli siirtyy suuntaan, josta auringonvaloa tulee eniten. Tämä tuskin riittää herättämään laskeutujaa lähiaikoina. Komeetta 67P/C-G kuitenkin lähestyy Aurinkoa koko ajan, jolloin aurinkopaneelien teho kasvaa. On siis mahdollista, että laskeutuja vielä myöhemmin herää horroksestaan ja siihen saadaan uudelleen yhteys.

Rosetta jatkaa komeetan tutkimista

Philae on nyt vaiennut, mutta Rosetta-luotain kiertää edelleen komeettaa ja jatkaa sen tutkimista. Se mm. kartoittaa komeetan pintaa ja analysoi siitä irtoavaa kaasua ja pölyä. Myös Philaeta yritetään edelleen löytää Rosetan ottamista kuvista.

Rosetan toiminnan on tarkoitus jatkua ainakin vuoden 2015 loppuun. Sinä aikana luotain seuraa, miten lisääntyvä lämpö saa Aurinkoa lähestyvän komeetan aktiivisuuden lisääntymään, ja miten 67P/Churyumov-Gerasimenko kasvattaa itselleen pyrstön. Ilmatieteen laitos on osallistunut neljän Rosettaan sijoitetun mittalaitteen rakentamiseen. Niistä yksi tutkii komeetan ympäristön pölyä ja kolme plasman eli sähköä johtavan kaasun ominaisuuksia.


Lisätietoja:

Tutkija Tiera Laitinen, puh. 029 539 4651, tiera.laitinen@fmi.fi

http://ilmatieteenlaitos.fi/rosetta
http://rosetta.esa.int/

http://www.twitter.com/IlmaTiede seuraa tilannetta.