Tiedotearkisto: 2017

Hiihtolomat alkavat lauhassa ja vaihtelevassa säässä

17.2.2017 10:46

Hiihtolomakausi alkaa melko lauhana. Ajokeli muuttuu paikoin huonoksi lumisateiden vuoksi.

Kuva: Antonin Halas

Kuva: Antonin Halas

Ilmatieteen laitoksen perjantaina 17.2. tekemän ennusteen mukaan sää on viikonloppuna melko lauhaa maan eteläosassa, jossa lämpötila on 0...+4 astetta.

Sunnuntain vastaisena yönä matalapaine kulkee maan halki itään ja tuo mukanaan lumipyryn maan keskiosaan sekä Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle. Ajokeli muuttuu huonoksi ja osittain erittäin huonoksi näillä alueilla. Lämpötilan nollaraja kulkee enimmäkseen maan keskiosan tienoilla. 

Alkuviikosta sää kylmenee vähitellen ja ajoittain voi tulla lumisateita. Todennäköisesti viimeistään tiistaina lämpötila on etelässäkin pakkasen puolella. Torstaina matalapaine saattaa yltää Suomeen etelästä, mutta ennuste on vielä varsin epävarma. "Jos matalapaine tulee pohjoiselle reitille, etelässä sää voi palata jälleen plussan puolelle. Toisaalta matalapaine toisi myös lumisateita mukanaan. Maan pohjoisosassa on joka tapauksessa suurella todennäköisyydellä pakkasta myös ensi viikon loppupuolella", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikalle. Maan etelä- ja keskiosan ennusteet tarkentuvat lähempänä.

Hiihtolomasää tilastoissa

Ilmatieteen laitoksen menneen sään tilastojen mukaan päivälämpötilat ovat tyypillisesti helmikuun loppupuolella maan etelä- ja länsiosassa 0…-5 astetta sekä maan itä- ja pohjoisosassa -5…-10 astetta. Selkeällä säällä auringonsäteilyn aiheuttama lämpötilan vuorokausivaihtelu on jo huomattavaa, joten yöllä ja aamulla pakkasta voi olla reilut kymmenen astetta enemmän kuin päivällä.

Lunta on helmikuun loppupuolella tilastojen mukaan tyypillisesti maan etelä- ja lounaisosassa 20 - 40 senttimetriä, maan kaakkois- ja keskiosassa noin puolisen metriä sekä itä- ja pohjoisosassa 60 - 80 senttimetriä.

Lisätietoa:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta: 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta: puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min+pvm)

Tarkista ajantasainen liikennesää ja muut varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Hiihtolomakauden säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/talvilomaviikot