Tiedotearkisto: 2017

Kevät tuo mukanaan katupölyn ja heikot jäät

20.3.2017 7:38

Kevät on edennyt siihen vaiheeseen, että jäät alkavat hiljakseen sulaa ja meri vapautua talven kahleista. Myös jokakeväinen katupölyriesa on jo alkanut suurimmissa kaupungeissa.

Kuva: Kirsti Kotro

Kuva: Kirsti Kotro

Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelun mukaan tällä hetkellä kiintojäätä on kaikkialla pitkin Suomen rannikkoa, mutta ulapalla jäätä on vain Perämerellä ja itäisimmässä osassa Suomenlahtea. Vaasasta etelään ja Suomenlahden rannikolla kiintojääkentässä on paikoin suuriakin avopaikkoja eivätkä jäät enää paksuunnu.

"Enää ei ole varmaa tapaa sanoa, missä jää kantaa ja missä ei. Jään paksuus ei takaa turvallisuutta, sillä jää voi olla heikompaa kohvajäätä tai jo haurasta ja puikkoista kevätjäätä. Keväällä tumma jää on aina arveluttavaa, mutta myös kirkkaan valkoisella alueella voi vaara yllättää", muistuttaa Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio. "Tämä pitää muistaa myös järvillä liikuttaessa", Vainio varoittaa ja viittaa useampiin eri puolilta Suomea tulleisiin ikäviin uutisiin, joissa jää on pettänyt auton alta.   

Perämerellä jäätalvi jatkuu

Linjan Pietarsaari–Luulaja pohjoispuolisella merialueella on 20–60 senttimetriä paksua ahtautunutta hyvin tiheää ajojäätä, jossa vain vahvimmat laivat selviävät ilman jäänmurtaja-avustusta. Perämerellä liikennettä avustaa yhteensä kahdeksan suomalaista ja ruotsalaista jäänmurtajaa. Pohjoisen puoleisilla tuulilla liikenne sujuu kohtuullisen hyvin, mutta tuulen kääntyessä etelän puolelle liikenne vaikeutuu, kun jään puristuvat vasten Perämeren pohjukan kiinteää jääkenttää. Tuolloin lähes kaikki alukset pitää avustaa Perämeren pohjoisimpiin satamiin.

Katupölyriesa on alkanut

Katupölykausi on ilmoitellut tulostaan jo muutaman viikon ajan Etelä-Suomen kaupungeissa. Kohonneita katupölypitoisuuksia on mitattu Helsingin lisäksi muissakin kaupungeissa. Katupölyä nousee ilmaan tienpintojen kuivuessa, kun talven aikana liukkauden vähentämiseksi levitetty ja liikenteen hienontama hiekka ja päällysteestä kulunut mineraaliaines nousee ilmaan liikenteen että tuulen vaikutuksesta. Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla. Yöpakkasten vuoksi katuja ei juurikaan ole vielä päästy puhdistamaan, joten tilanne jatkuu otollisena katupölyn muodostumiselle.

Tyypillisiä katupölyn aiheuttamia oireita ovat nuha, yskä sekä kurkun ja silmien kutina ja hengitysoireet.  Herkkiä väestöryhmiä ovat kaikenikäiset astmaatikot, ikääntyneet sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat sekä lapset.

Kevään katupölykauden voimakkuuteen vaikuttaa suuresti kevään säätila. "Sateinen ja leuto kevät vähentää pölyämistä ja nopeuttaa myös katujen puhdistuksen alkamista, niinpä pölypäivien määrä voi vaihdella melkoisesti vuodesta toiseen", Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttila toteaa.   

Lisätietoja:

Jääpalvelu
Jääasiantuntija Jouni Vainio, puh. 041 501 5359, jouni.vainio@fmi.fi
Jäätilanne: http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne
Lisätietoa jäällä liikkumisesta: http://ilmatieteenlaitos.fi/jaalla-liikkuminen

Ilmanlaatu
Erikoistutkija Pia Anttila, puh. 050 368 6420, pia.anttila@fmi.fi
Ilmalaatu-portaali: http://www.ilmanlaatu.fi/