Tiedotearkisto: 2014

Keskiviikkona sää on tuulista, merellä paikoin myrskyisää

9.12.2014 14:40

Suursäätyyppi muuttuu tuuliseksi. Norjanmerelle saapuva syvä matalapaine voimistaa tuulia Suomen alueella ensimmäisen kerran keskiviikkona 10. joulukuuta.

Kuva: Ilkka Kallio

Kuva: Ilkka Kallio

Keskiviikkona läntisillä ja lounaisilla merialueilla etelätuuli yltyy paikoin myrskyksi. Voimassa olevien varoitusten mukaan Suomenlahden länsiosassa, Pohjois-Itämerellä, Ahvenanmerellä, Selkämerellä, Merenkurkussa ja Perämeren pohjoisosassa esiintyy kovaa aallokkoa, jossa merkitsevä aallonkorkeus ylittää 4 metriä. Myös maa-alueilla tuuli voimistuu lännestä alkaen suuressa osassa maata puuskaiseksi. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tuuli on voimakkainta maan länsiosassa, puuskissa laajalti yli 15 m/s. Etenkin rannikon tuntumassa ja lounaassa puuskat voivat yltää myös myrskylukemiin.

Tuuli on puuskaisimmillaan ennen säärintamaa, joka saapuu länsirannikolle keskiviikkona päivällä. Illalla säärintama tuulineen leviää maan itäosaan. Keskiviikkoillan ja torstain vastaisen yön aikana tuuli heikkenee lännestä alkaen siten, että torstaiaamuksi tilanne on koko alueella ohi.

"Suursäätyyppi suosii syvien matalapaineiden ja voimakkaiden tuulien esiintymistä Suomen lähialueilla myös keskiviikon jälkeen. Seuraava mahdollinen myrsky osuu lähelle Suomea mahdollisesti jo lauantaina", arvelee Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Joulukuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuu