Tiedotearkisto: 2011

Naisten viikko päättyy ukkospuuskiin

22.7.2011 14:46

Ilmatieteen laitos varoittaa voimakkaista ukkospuuskista viikonlopun aikana. Voimakkaimpia ukkosten ennustetaan olevan lauantai-iltapäivän ja –illan aikana maan etelä- ja länsiosissa.

Kuva: Asko Hämäläinen

Kuva: Asko Hämäläinen

Lauantaina on odotettavissa melko yleisesti ukkoskuuroja erityisesti iltapäivällä ja illalla maan etelä- ja keskiosassa. Ukkoskuuroihin liittyy alkuviikkoa yleisemmin voimakkaita ukkospuuskia, joiden lisäksi runsas sade ja salamointi voivat aiheuttaa vahinkoa.

Sunnuntaina ukkoskuurot puuskineen siirtyvät pohjoisemmaksi kohti Pohjois-Pohjanmaata, Kainuuta ja Lappia.

Ohjeita ukkoselta suojautumiseen

Vaikka ukkonen on näyttävä luonnonilmiö, kannattaa pitää mielessä salamoiden äkkiarvaamattomuus ja vaarallisuus. Tilastojen mukaan ukkonen on Suomessa esiintyvistä sääilmiöistä ihmiselle vaarallisin. Keskimäärin salamaan menehtyy yksi ihminen joka toinen vuosi.

Sateelta ei kannata suojautua puun alle, sillä salama iskee useimmin puiden kaltaisiin korkeisiin kohteisiin. Lisäksi salaman sähkövirta siirtyy puusta helposti ihmiseen, joka johtaa sähköä puuta paremmin. Metallikorinen auto on melko turvallinen ja yleensä helposti tarjolla oleva suojautumispaikka. Sisätiloissa sähkölaitteiden johdot on suotavaa kytkeä pois jo hyvissä ajoin ennen ukkosta. Etenkään herkät elektroniikkalaitteet, kuten tietokoneet eivät kestä kovin suuria ylijännitteitä.

Lisätiedot:

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Toimintaohjeita ukkospuuskien varalta: http://ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-ukkospuuskissa
Suojautuminen salamalta: http://ilmatieteenlaitos.fi/suojautuminen-salamalta

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm)