Tiedote 25.8.2011

Merialueilla vaihteleva kesä

Suomenlahden rannikkoalueilla meriveden pintalämpötila oli heinäkuussa ja elokuun alkupuolella selvästi keskimääräistä korkeampi. Elokuun lopussa meri alkaa vähitellen jäähtyä.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mukaan kulunut kesä oli Suomen rannikkoalueilla vaihteleva. Kesäkuun alkupuolella meriveden lämpötila kohosi nopeasti paikoin jopa ajankohdan vuosikymmenen ennätyslukemiin, 18–20 asteeseen. Lämpötilan nousu katkesi kuitenkin nopeasti kumpuamiseen, jonka ansiosta pintalämpötila laski paikoin jopa 6 asteeseen parissa päivässä. Kumpuamisen yhteydessä tuuli puhaltaa rannan läheisen lämpimän pintaveden avomerelle. Tällöin kulkeutuneen veden tilalle pintaan nousee syvemmältä kylmää vettä. Kumpuamisen ansiosta lämpötila voi laskea nopeastikin.Pohjanlahdella meriveden lämpötila nousi heinäkuun alussa nopeasti takaisin kesäkuun puolivälin lukemiin. Uusi kumpuaminen kuitenkin viilensi vedet lähes yhtä nopeasti. Suomenlahdella lämpötilan kasvu jatkui heinäkuun puoliväliin. Myös Pohjanlahdella kumpuamisen vaikutus jäi lopulta lyhytaikaiseksi ja lämpötila kohosi nopeasti aina heinäkuun puoliväliin saakka yltäen yli 20 asteen lukemiin.

Elokuun puolessa välissä palattiin keskimääräisiin lämpötiloihin

Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomenlahden rannikkoalueilla meriveden pintalämpötila oli heinäkuussa ja elokuun alkupuolella keskimääräistä selvästi korkeampi ollen jopa 22 astetta. Elokuun puoliväliin tultaessa tilanne oli palautunut keskimääräiseksi.Saaristomerellä pintalämpötilan käyttäytyminen oli jossain määrin rauhallisempaa kuin muilla merialueilla, mutta sielläkin kesäkuun puolivälissä ja heinäkuun alkupuolella lämpötila kohosi tavanomaista korkeammaksi, noin 20 asteeseen. Lämpeneminen loppui kumpuamisen aiheuttamaan nopeaan jäähtymiseen ja pysyi tämän jälkeen heinä-elokuun vaihteen tyypillisissä arvoissa 18–19 asteen tienoilla.Elokuun puolenvälin jälkeen pintalämpötilat ovat palanneet viime vuosikymmenen keskimääräisiin arvoihin, Perämeren rannikolla noin 16 asteeseen ja muualla noin 18. Perämerellä Raahessa ja Pietarsaaressa heinäkuun lopussa tapahtunut erittäin voimakas kumpuaminen laski parissa päivässä pintalämpötilaa jopa lähes 10 astetta. Elokuun kuluessa lämpötila on vielä hieman noussut alhaisesta, paikoin vuosikymmenen matalimmasta arvosta lähemmäs keskimääräisiä arvoja, ollen noin 14 astetta. Elokuun loppupuolella meri alkaa jo vähitellen jäähtyä.

Lisätietoja:

Johtava tutkija Pekka Alenius, puh. 050 439 2887, pekka.alenius@fmi.fi

Pintalämpötilaennuste:http://ilmatieteenlaitos.fi/pintalampotilaennuste?doAsUserLanguageId=fi