Tiedotearkisto: 2011

Viime kesänä salamoi keskimääräistä enemmän (päivitetty 20.10.2011)

19.10.2011 8:23

Kesän aikana paikannettiin yhteensä noin 180 000 maasalamaa. Yleensä Suomen ukkoskausi päättyy syyskuussa. Ukkosia esiintyy myös muina vuodenaikoina, mutta niiden merkitys tilastoihin on vähäinen.

Kuva: Antonin Halas

Kuva: Antonin Halas

Tänä vuonna ukkoskausi alkoi rajuna jo heti kesäkuun alkupäivinä, kun ukkosille suotuisat ilmamassat saapuivat Suomeen. Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuussa ja varsinkin heinäkuussa salamoi tavanomaista enemmän, kun taas elokuussa salamointi jäi tavanomaista vähemmälle.
–Vaikka ukonilmoja oli kesällä tavanomaista enemmän, jäivät niiden aiheuttamat vahingot selvästi viime kesää pienemmiksi. Koko vuoden suuri salamamäärä selittyykin sillä, että voimakkaita, joskaan ei poikkeuksellisia, ukkosia esiintyi tasaisesti pitkin kesää, toteaa tutkija Antti Mäkelä Ilmatieteen laitoksesta.

Salamatiheydet olivat suurimmat Länsi-Suomen ja Oulun lääneissä. Myös Lapissa ukkosia esiintyi runsaasti.

 

 Maasalamatiheys 10 km x 10 km ruuduissa 2011.


Rajuja ukkospäiviä seitsemän

Keskimäärin kesän aikana Suomessa esiintyy muutamia sellaisia päiviä, joiden aikana havaitaan yli 10 000 maasalamaa. Tänä kesänä tällaisia päiviä oli seitsemän, mikä on melko harvinaista. Suurinkaan vuorokausiarvo, 17300 salamaa 10. heinäkuuta, ei kuitenkaan yltänyt lähellekään ennätyksiä. Viime kesällä ei päästy myöskään kesän 2010 suurimpiin arvoihin, jolloin esimerkiksi 8.8.2010 paikannettiin noin 25 000 salamaa.

Ukkoset ja salamointi jakautui melko tasaisesti ympäri maata. Eteläisempiin maihin verrattuna Suomen vuotuiset salamamäärät ovat vähäiset, mutta pahimmillaan myös Suomen ukkoset voivat olla poikkeuksellisen rajuja.

Syksyllä salamointi harvinaisempaa

Yleensä Suomen ukkoskausi alkaa toukokuussa ja päättyy syyskuussa. Ukkosia esiintyy myös muina vuodenaikoina, mutta niiden merkitys tilastoihin on vähäinen. Keskiviikkona 19. lokakuuta  Suomen maa-alueilla paikannettiin reilut 200 maasalamaa karkeasti linjalla Inkoo-Orimattila. Lisäksi Suomenlahden länsiosassa merellä paikannettiin suunnilleen sata lisää. Menneenä kesänä oli seitsemän vuorokautta, jolloin Suomessa havaittiin yli 10 000 maasalamaa. Salamointi oli vuodenaikaan nähden harvinaista, mutta joka lokakuu jossain päin Suomea tai ainakin merellä paikannetaan vähintään yksittäisiä salamoita. Edellinen selvästi aktiivisempi lokakuinen ukkospäivä oli 1.10.2007, jolloin Suomessa paikannettiin noin 950 maasalamaa.

Lisätietoja:

Tutkija Antti Mäkelä, puh. (09) 1929 4166, antti.makela@fmi.fi
http://ilmatieteenlaitos.fi/suomen-ukkosilmasto