Tiedote 22.2.2018

Ilmanlaatua heikentänyt kylmä ja kuiva sää

Inversiot ja heikkotuulinen sää ovat heikentäneet ilmanlaatua eilisillasta lähtien monessa kaupungissa. Inversiotilanteessa epäpuhtaudet kerääntyvät lähelle maanpintaa.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmanlaatua on huonontanut etenkin suurimmissa kaupungeissa muodostunut inversio. Myös viime päivien aurinkoinen ja kylmä sää on nostanut hiukkaspitoisuuksia.

Inversiotilanne muodostuu talvisin selkeän yön aikana, kun lämpötila nousee poikkeuksellisesti korkealle mentäessä. Inversiokerroksessa tuuli on hyvin heikkoa ja ilmakerrosten sekoittumista edistäviä pyörteitä hyvin vähän, jolloin ilman epäpuhtaudet jäävät paikoilleen ja kerääntyvät lähelle maanpintaa huonontaen hengitettävää ilmaa. Erityisesti ilman typenoksidi- ja hiukkaspitoisuudet ovat olleet koholla.

Ilmanlaatua on heikentänyt se, että liikenne nostaa pölyä ilmaan kuivilta kaduilta. Tällaisessa tilanteessa pitoisuudet kohoavat etenkin vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Tilannetta ovat pahentaneet kovat pakkaset, jolloin päästömääriä ovat nostaneet jonkin verran myös täydellä teholla toimivat lämpövoimalat ja autojen kylmäkäynnistykset.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tilanne jatkuu toistaiseksi samankaltaisena.

Lisätietoja:

Tutkija Pia Anttila, puh. 029 539 5410, pia.anttila@fmi.fiIlmanlaatutilannetta voi seurata osoitteessa:  http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu

Talvinen inversio: http://ilmatieteenlaitos.fi/talviset-inversiotilanteet