Tiedote 12.2.2015

Kansainvälisestä talvikoulusta uusia työkaluja lumitutkimukseen

Ilmatieteen laitos on mukana järjestämässä ensimmäistä kansainvälistä nuorille tutkijoille ja jatko-opiskelijoille suunnattua talvikoulua. Talvikoulussa tutustutaan uusimpiin lumipeitteen mittauksessa käytettyihin tekniikoihin ja laitteisiin. Viikon mittainen kenttäharjoituksista ja luennoista koostuva kurssi järjestetään 8.-14.2. Lapin Ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa Sodankylässä.
Kuva: Anna Kontu

Kurssin tavoitteena on kouluttaa uusia tutkijoita kausittaisen lumipeitteen mittaamisessa ja mallintamisessa käytettyihin menetelmiin sekä tutustuttaa osallistujia lumipeitteen ominaisuuksiin pohjoisella havumetsävyöhykkeellä.

"Kurssin pääpaino on käytännön kenttämittauksissa ja näitä tukevissa luennoissa. Kurssin osallistujat soveltavat oppimiaan mittausmenetelmiä eri maasto- ja lumityyppeihin Sodankylän ja Saariselän ympäristöissä", kertoo Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Juha Lemmetyinen.

Monipuolista ja käytännönläheistä menetelmäopetusta

Kurssilla tutustutaan niin perinteisiin kuin uusimpiin havaintolaitteisiin. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen kuukausittaiset, manuaaliset lumilinjamittaukset ovat olleet käytössä jo vuosikymmenien ajan. Ne ovat tärkeitä muun muassa keväisten tulvaennusteiden kannalta.

Ilmatieteen laitoksella käytössä olevat mittausmenetelmät puolestaan mahdollistavat lumen kolmiulotteisen mikrorakenteen määrittämisen. "Tämä on olennainen tieto, kun pyrimme mallintamaan lumen termodynaamisia ja mekaanisia ominaisuuksia, kuten lumen eristevaikutusta ilmastomalleissa ja murtumislujuutta lumivyöryennusteissa. Toisaalta tieto mikrorakenteesta on tarpeen myös satelliittimittauksiin perustuvien havaintomenetelmien kehittämisessä", kurssin tieteellisistä tavoitteista vastaava Martin Schneebeli (WSL-SLF, Sveitsi) selittää.

Suosittu koulutusmuoto

1st European Snow Science Winter School -kurssille valittiin suuren hakijamäärän joukosta kaikkiaan 27 osallistujaa eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Opettajina toimii yhdeksän eri alojen asiantuntijaa Yhdysvalloista, Kanadasta, Sveitsistä, Ranskasta ja Suomesta.

Ensimmäisen kurssin pääjärjestäjät ovat Ilmatieteen laitos ja sveitsiläinen WSL-SLF (WSL Institute for Snow and Avalanche Research SLF). Kurssin tukijoihin kuuluvat muun muassa ESF (European Science Foundation), Euroopan avaruusjärjestö ESA, IACS (International Association of Cryosphere Sciences), IASC (International Arctic Science Committee) ja SCAR (the Scientific Committee on Antarctic Research). Kurssi on tarkoitus järjestää jatkossa kahden vuoden välein eri puolilla Eurooppaa.

Lisätiedot

Ryhmäpäällikkö Juha Lemmetyinen, Ilmatieteen laitos, puh. 0295394663, juha.lemmetyinen@fmi.fi

Tutkija Anna Kontu, Ilmatieteen laitos, puh. 0295392725, anna.kontu@fmi.fi