Tiedote 18.6.2012

uvkesä2012

Etelä-Suomessa UV-säteily on voimistunut lomakaudella noin prosentin vuosivauhtia. Tämä ilmenee Ilmatieteen laitoksen Jokioisten observatoriossa jo 17 vuoden ajan tehdyistä tarkkuusmittauksista.

Voimakas UV-säteily on korkealta paistavan auringon, vähäpilvisen sään sekä hieman keskimääräistä ohuemman otsonikerroksen yhteissumma. UV-säteilyn voimakkuutta esitetään UV-indeksin eli UVI:n avulla, jonka skaala Suomessa asettuu arvojen 0-7 välille. Kun sekä säteilyn määrä että auringossa vietettävä aika ovat viime vuosikymmeninä lisääntyneet, UV-säteilyn terveyshaitat ovat tulleet ihosyöpätilastoissa yhä näkyvämmiksi.

Auringossa oleskelua syytä välttää keskipäivällä

UV-säteily on haitallista UV-indeksin kohotessa yli arvon kolme (3). Tämä tapahtuu Etelä-Suomen aurinkoisena päivänä yleensä noin kymmeneltä aamulla. Iltapäivällä raja alitetaan taas suunnilleen viiden aikaan. Klo 10-17 on siis tarpeen huolehtia aurinkoturvallisuudestaan, ts. saamastaan säteilyannoksesta. Muistamista helpottaa kolmiportainen VVV-ohje:

  • Vältä

Pitkään auringossa oloa on syytä välttää.

  • Vaateta

Suojaa ihosi pitkillä hihoilla ja lahkeilla, kasvosi lippalakilla, ja silmäsi aurinkolaseilla.

  • Voitele

Siltä osin kuin iho, esim. kasvot, vielä jää paljaaksi, käytä runsaasti aurinkosuojavoidetta jonka suojakerroin on vähintään 30.

UV-säteily vaihtelee kellonajan mukaan. Ennen kello kymmentä ja kello 17:n jälkeen säteilyltä ei tarvitse suojautua.

Lisätiedot:

Tapani Koskela, puh. 0295394154, tapani.koskela@fmi.fiUVI-ennuste: http://www.ilmatieteenlaitos.fi/uvi-ennuste