Tiedotearkisto: 2012

Viikon lopulla odotettavissa paikoin runsaita sateita

12.7.2012 13:00

Runsaimpia sateita ennustetaan Uudeltamaalta Pohjanmaalle ulottuvalle alueelle. Heinäkuun alku on ollut paikoin erittäin sateinen.

Kuva: Eija Vallinheimo

Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen 12. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan voimakas sadealue liikkuu ensi yön ja huomisen aikana maan etelä- ja keskiosan yli pohjoiseen. Sadealue on melko kapea, mutta liikesuunnastaan johtuen vettä kertyy samalle alueelle paikoin useita kymmeniä millimetrejä. Ennusteen mukaan runsaimmat sateet osuvat Uudeltamaalta Pohjanmaalle ulottuvalle alueelle, mutta lounaisimmassa Suomessa sateet jäävät vähäisiksi. Sadealueen kapeudesta johtuen ennusteessa on kuitenkin normaalia enemmän epävarmuutta. Lauantaiksi runsaimmat sateet leviävät Lappiin, mutta myös muualla maassa esiintyy edelleen paikoin sadekuuroja.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan runsaat sateet ovat aiheuttaneet paikoin tulvia Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja tulvatilanteesta on Suomen ympäristökeskuksen verkkosivuilla.

Heinäkuun alku ollut paikoin erittäin sateinen

Heinäkuun alku on ollut maan keskiosassa erittäin sateinen. Eniten on satanut Satakunnan pohjoisosassa, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Yksittäisistä havaintoasemista sateisin on Isojoki, jossa sadetta on kertynyt 1.-11.7. välisenä aikana peräti 207 millimetriä. Tämä on suurin sademäärä, joka Suomessa on kertynyt heinäkuun 11 ensimmäisen päivän aikana viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana.

Toiseksi eniten eli 168 millimetriä on satanut Karvialla. Siellä on havaittiin myös suurin vuorokautinen sademäärä, kun sunnuntaina 8. heinäkuuta vettä satoi 96 millimetriä. Toisaalta maan eteläosassa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Lapissa heinäkuun alun sateet ovat jääneet vähäiseksi eli yleisesti alle 10 millimetrin. Viimeksi erittäin sateinen heinäkuun alku oli vuonna 1996, jolloin sademäärä ylitti maan etelä- ja keskiosassa monin paikoin 100 millimetriä, paikoin jopa 150 millimetriä.

Lisätiedot:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24h/vrk, puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)
Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Heinäkuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/heinakuu

Äkkitulvat: http://ilmatieteenlaitos.fi/akkitulvat
Tulvatilanne: Suomen ympäristökeskuksen tutkija Harri Myllyniemi, harri.myllyniemi@ymparisto.fi, puh. 040 861 7743
Ajankohtainen vesitilanne: www.ymparisto.fi/tulvatilanne

Meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen sää-sovellus iPhone- ja Android-puhelimiin: http://ilmatieteenlaitos.fi/924