Tiedote 18.4.2013

Pelkkä aurinkovoide ei riitä suojaksi etelänlomilla

Suuri äkillinen annos UV-säteilyä polttaa ihon helposti. Vaikka ei palaisikaan, tuntien päivittäinen oleskelu auringossa suurentaa riskiä sairastua melanoomaan.
Kuva: Plugi

Lähes kaikki suomalaiset lapsiperheet suojaavat ihonsa aurinkovoiteella rantalomillaan, kävi ilmi Syöpäjärjestöjen TNS-gallupilla tammi-helmikuussa 2013 teettämässä kyselytutkimuksessa1. Kyselyssä selvitettiin suomalaisperheiden matkustamista aurinkolomille ja suojautumista UV-säteilyltä.

Aurinkoloma keskellä talvea on kalpealle iholle shokki. Suuri äkillinen annos UV-säteilyä polttaa ihon helposti. Vaikka ei palaisikaan, tuntien päivittäinen oleskelu auringossa suurentaa riskiä sairastua melanoomaan.

Suojavoidetta laitettuaan kaksi kolmasosaa vastanneista tunsi olonsa turvalliseksi auringossa. Vaikka voide suojaa ihoa palamiselta, kannattaa muistaa, että osa UV-säteilystä pääsee vaikuttamaan ihoon. Voiteen laittamisessa täytyy olla huolellinen ja laittaa sitä riittävästi. Kahdeksan kymmenestä kertoikin palavansa silloin tällöin tai joskus. Yli puolet lapsistakin oli joskus palanut aurinkolomalla.

Varsinkin päivän kuumimpaan aikaan kannattaisi siirtyä varjoon tai sisälle. Kyselyyn vastanneista suurin osa kertoi viettävänsä aikaa auringossa nimenomaan keskipäivän kuumimpaan aikaan.Auringossa vietetään yleisimmin 2-4 tuntia. Lapset viettävät auringossa yleensä yhtä kauan kuin vanhempansa aivan pienimpiä vauvoja lukuun ottamatta.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista tuntee olonsa hyväksi ruskettuneena. Asenteet muuttuvat pikku hiljaa, vuonna 2002 tehdyssä vastaavassa kyselyssä yhdeksän kymmenestä piti ruskettunutta ihoa hyvänäköisenä ja vuonna 2010 kahdeksan kymmenestä. Toisaalta ruotsalaisista vuonna 2012 edelleen yhdeksän kymmenestä ihannoi rusketusta.

Melanoomaan sairastuu joka vuosi enemmän ja enemmän ihmisiä. Vuonna 2011 melanoomaan sairastui jo 1319 ihmistä. Järkevämmällä aurinkokäyttäytymisellä voitaisi estää 95% melanoomaan sairastumisista.

Satelliiteilla entistä kattavampaa tietoa UV-säteilyn voimakkuudesta

Ilmatieteen laitoksella UV-säteilyn tehoa mitataan maanpinnalla olevilla tarkkuusmittareilla. Maanpintahavaintoja täydennetään satelliittimittauksiin perustuvilla laskelmilla. Ilmakehän läpi maan pinnalle asti pääsevän UV-säteilyn voimakkuuteen vaikuttavat auringon korkeus, pilvet, yläilmakehän otsonimäärä, maanpinnan heijastavuus ja ilman sameus. Nämä tekijät voidaan arvioida satelliittimittauksista, jolloin UV-säteilyn teho voidaan laskea. Satelliittimittausten etuina ovat parempi alueellinen kattavuus paikallisiin maanpinnalta tehtäviin mittauksiin nähden sekä mahdollisuus tehdä maailmanlaajuisia mittauksia samalla laitteella. UV-arvio voidaan siis laskea mille paikkakunnalle tahansa niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Satelliittimittauksista lasketaan ihmiselle haitallisia UV-suureita, kuten ihon punehtumista kuvaava UV-indeksi. Mittauksista aletaan laskemaan myös hyödyllisen D-vitamiinin tuotantoon vaikuttavan ultraviolettisäteilyn voimakkuus.

Solariumien K18-kiellolla suojataan nuoria UV-säteilyn haitoilta

Solariumin käyttö on kielletty alle 18-vuotiailta. Viime vuoden heinäkuussa voimaan astuneen säteilylain muutoksen tarkoituksena on suojata erityisesti riskiryhmässä olevia nuoria. K18-kiellolla pyritään ennaltaehkäisemään ihon palamista ja ihosyöpien syntymistä.

Solariumtoimintaan vaikuttava säteilylaki 1.7.2012 toi mukanaan joitakin siirtymäaikoja ja muuttuneita käytäntöjä. Tämän vuoden alusta lähtien solariumlaitteen läheisyydestä on oltava esillä tietoa solariumin ultraviolettisäteilyn vaaroista ja merkintä, jossa kerrotaan solariumin olevan kielletty alaikäisiltä.

STUK on tehnyt solariumyrittäjien käyttöön julisteen, jossa on esitetty kaikki lain vaatimat tiedot ja ohjeistukset solariumin turvalliseen käyttöön.

Toinen huomattava muutos on se, että 1.7.2015 solariumissa on oltava toiminnanharjoittajan nimeämä vastuuhenkilö, joka on paikalla solariumin aukioloaikana ja tarvittaessa tarkastaa asiakkaan iän. Itsepalvelupaikkojen toiminta loppuu, ellei lainmukaista henkilökuntapakkoa toteuteta.

Lakimuutoksen myötä kuntien terveydensuojeluviranomaiset tarkastavat terveydensuojelulain mukaisen valvontakäyntinsä yhteydessä säteilylaissa määrätyt solariumeja ja solariumtoimintaa koskevat asiat. Ensimmäisissä tarkastuksissa on havaittu, että puutteet solariumeissa ovat pääosin liittyneet kirjalliseen ohjeistukseen ja laitteiden ajastimilla saataviin liian pitkiin aloitusaikoihin.

STUKin ylläpitämä solariumsivusto www.solariumK18.fi avattiin heinäkuussa 2012. Tarkoituksena on jakaa tietoa sekä solariumin käyttäjille että ammattilaisille kuten toiminnanharjoittajille, maahantuojille ja kuntien terveydensuojeluviranomaisille.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitosJukka Kujanpää, puh. 029 539 4169, jukka.kujanpaa@fmi.fihttp://ilmatieteenlaitos.fi/ultraviolettisateilyomivfd.fmi.fio3msaf.fmi.fi

SyöpäjärjestötTiedottaja Maarit Rautio, puh. 040 5491003Ylilääkäri Liisa Pylkkänen, puh. 040 733 5237www.cancer.fi

Säteilyturvakeskusylitarkastaja Reijo Visuri, puh. 09 759 88 454uvjalasertiimi@stuk.fiwww.solariumK18.fiwww.stuk.fi

Solariumjulistehttp://static.ecome.fi/upload/2099/K18

Aineisto, yhteensä 1054 haastattelua, kerättiin TNS Gallup Oy:n vastaajapaneelissa (Gallup Forum) tammi-helmikuussa 2013. Virhemarginaali 4,5%