Tiedote 17.6.2015

Juhannuksen sää epävakainen ja ainakin aluksi viileä

Juhannusta vietetään epävakaisessa ja aluksi viileässä säässä.
Bild: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan matalapaine saapuu torstaina sateineen maan lounaisosaan, muuallakin tulee paikoin sadekuuroja. Lämpötila on 14…18 astetta, sateessa vain vähän yli 10 astetta. Perjantaina eli juhannusaattona heikentyvä matalapaine on yhä maan lounaisosassa. Sää on epävakaista laajalti maan etelä- ja keskiosassa, mutta sade muuttuu hajanaiseksi ja kuuroluonteiseksi.

Viikonloppuna lämpötila nousee 20 asteen tienoille, mutta sade- ja ukkoskuuroja tulee yhä etenkin maan länsiosassa. Lapissa viikonloppua vietetään enimmäkseen poutasäässä.

Viime vuonna juhannus oli kolea ja sateinen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan juhannuksena päivän ylin lämpötila on tavanomaisesti suuressa osassa maata noin 20 asteen tienoilla, Pohjois-Lapissa lähempänä 15 astetta. Yön alin lämpötila on tyypillisesti noin 10 asteen tuntumassa, Lapissa lähellä viittä astetta. Tilastojen mukaan keskimäärin joka toinen tai joka kolmas juhannus on poutainen ja myös aurinkoinen. Joko juhannusaattoon tai-pyhään sattuu tilastojen mukaan hellesäätä keskimäärin kerran neljässä, rannikolla kerran viidessä ja Lapissa kerran 10 vuodessa.Koleassa ja sateisessa säässä juhannusta on vietetty viimeksi viime vuonna. Tuolloin juhannussää oli laajalti harvinaisen, paikoin jopa poikkeuksellisen kolea. Päivän ylimmät lämpötilat jäivät suurimmassa osassa maata 10 ja 15 asteen välille, Lapissa 5 ja 10 asteen välille. Ylin lämpötila oli Kouvolan Anjalassa mitattu 18,0 astetta. Juhannusyönä lämpötila laski paikoin pakkasen puolelle Lapissa ja Suomenselän alueella, ja hallaa mitattiin myös maan eteläosassa. Juhannuspäivä oli Lapissa lämpimämpi, mutta maan eteläosassa vielä aattoakin koleampi. Sateita viime juhannuksena saatiin niin aattona kuin juhannuspäivänäkin. Aattona maan etelä- ja keskiosassa tuli monin paikoin sadekuuroja, maan pohjoisosassa satoi yhtenäisemmin ja sademäärät olivat siellä paikoin yli 20 mm. Juhannuspäivän sademäärät jäivät koko maassa pääasiassa alle 10 millimetriin.

Muita koko maassa koleita ja sateisia juhannuksia on koettu mm. vuosina 2009, 1981 ja 1977, jolloin päivän ylimmät lämpötilat jäivät etelässä pääosin alle 15 asteen ja Pohjois-Lapissa jopa alle +5 asteen. Paikallisesti koleita juhannuksia on koettu muulloinkin.

FMI-tv:n sääennusteet YouTubessa:https://www.youtube.com/user/ilmatieteenlaitos

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk, puh.  0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh.  0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)